Väärää tietoa jakava kampanja levisi sosiaalisessa mediassa – somettajilta nopeaa reagointia

Kampanjassa muistutettiin, ettei maskipakkoa ole ja kehotettiin ”hengittämään syvään ja vapaasti”. (Kuva: Pixabay)

Sosiaalisessa mediassa levisi viikonlopun aikana kampanja nimeltään Kansan viisi valttia. Se oli tarkoitettu vastaiskuksi valtioneuvoston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen aloittamalle Viisi valttia koronan ehkäisyyn -kampanjalle.

Lyhyesti Kansan viisi valttia -kampanjassa kehotetaan liikkumaan luonnossa, hengittämään syvään ja syömään terveellisesti.

Kampanjan mukaan myös media ja päättäjät pelottelevat kansalaisia koronalla. ”Kansalaisten intressit tai aito hyvinvointi eivät ole ensisijaisesti median ja päättäjien mielessä”, postauksessa väitetään.

Kampanjan hashtagit saatiin kuitenkin kaapattua nopeasti ja väärää tietoa tuotua julki monen sosiaalisen median vaikuttajan toimesta.

Some reagoi nopeasti

Niina Pietilä on yksi heistä, joka tarttui toimeen vain parikymmentä minuuttia alkuperäisen kampanjan julkaisun jälkeen. Hän kirjoitti oman, korjatun versionsa Kansan viidestä valtista, jonka myös Jesse Hinkkuri jakoi omalla Instagram-tilillään reilulle kahdelle tuhannelle seuraajalleen.

Pietilä ei ole somevaikuttaja, mutta kertoo nykyään aktivoituneensa sosiaalisen median käytössä.

”Olen nykyään koittanut aktivoitua somen kanssa, mutta opintojen ja muiden asioiden kanssa some jää kyllä usein taka-alalle.”

Vastaisku virallisille ohjeille

Vaikka kampanjasta löytyykin myös hyviä asioita, ovat ne irrallisia koronaan liittyen, eivätkä näin ollen estä viruksen tarttumista tai ehkäise sitä.  

Koko kampanjan alkuperä on hieman pimennossa, eikä sen aloittajien nimiä ole tullut ilmi.

Yksi syy kampanjan aloittamiselle saattaa olla nykyisen koronatilanteen aiheuttama ahdistus, joka voi johtaa ajatuksiin ja epäilyyn koronaviruksen paikkansapitävyydestä.

”Luulen, että aloittajat saattavat itse puhtaasti uskoa siihen tietoon, mitä lähtivät levittämään kamppiksen kautta – vaikka väittämiä kumoavaa tietoa onkin paljolti”, Pietilä toteaa.

Disinformaatiolle ei kannata antaa näkyvyyttä

”Kun kohtaa virheellistä tietoa somessa, on tärkeä ilmiantaa tällaiset postaukset, jolloin väärää tietoa sisältävät julkaisut voidaan poistaa”, Pietilä huomauttaa.

Tykkäykset, kommentointi ja jakaminen vain nostavat julkaisua enemmän ihmisten näkyville.

”Tälle kampanjalle ei pidä antaa huomiota yhtään enempää kuin se on jo sitä saanut. Sen sijaan olisi syytä keskittyä oikean informaation jakamiseen ja koronaviruksen leviämisen estämiseen”, Katja Valaslahti kertoo MTV Uutisten jutussa.

Lähteet:

YLE: Somevaikuttajat iskivät THL:n koronakampanjaan levittämällä väärää tietoa, muu some riensi apuun

MTV: Somekampanja väittää näiden ”valttien” ehkäisevän koronaa: ”Halaa vastaantulijoita ja vältä median koronapelottelua” – asiantuntijat tyrmäävät

Instagram Niina Pietilä: Kansan viisi valttia fixed

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*