Limingan Niittomiehet matkaavat bussilla kohti Vantaan Tikkurilaa, jossa pelataan miesten salibandyn 1. divarin toinen välieräottelu Tikkurilan Tiikereitä vastaan. Tiikerit voitti Kempeleessä pelatun ensimmäisen pelin selvästi 9-2 ja on voiton päässä finaaleista. Niittomiesten on pakko voittaa tai kausi loppuu.
Unisen näköiset pelaajat saapuvat tyttöystäviensä kyydeillä Oulun Rauhanyhdistyksen pakkipaikalle, missä odottaa kauden aikana hyvin tutuksi tullut bussi. Sisälle bussiin raahautuvien Niittomiehien pelaajilla on edessään iso päivä. Edellisenä päivänä on hävitty kotipelissä Tiikereille ja nyt bussi kulkee pitkin nelostietä Vantaalle pelaamaan selkä seinää vasten. Vielä yksi tappio ja finaalipelit jäävät haaveeksi.
Joukkueen sakkokeisari, joka sakottaa aina muutamia euroja, jos joku rikkoo yhteisesti sovittuja sääntöjä, istuu oven edessä viekas virne naamallaan. Taas saa kirjata muutamalle myöhästelijälle sakot.
”Sinun kellosi on väärässä. Minun kelloni mukaan kello on vasta viistoista yli”, tuhahtaa selvästi ennenkin myöhästellyt pelaaja.
Sakkovihko sauhuaa. Yksi nukahtaa heti pipo silmillään. Toinen härnää nukkuvaa ja kolmas kiroilee aikaista aamua. Onhan kello 5.20. Alkumatkasta muutamat hieman virkeämmän oloiset pelaajat naureskelevat toisten kommelluksille, mutta muuten bussi on hiljainen ja täynnä tyynyjen ja makuupussien seassa nuokkuvia urheilijoita.
Yhteisöllisyyttä
Noin puolessa välissä matkaa makuupusseista kuoriutuu hyväntuulisia verkkarisankareita ruokailemaan ABC:lle. Joukkue on kuin iso perhe. Kokeneemmat ojentavat nuorempiaan ottamaan hatun pois ruokailun ajaksi ja nuoremmat härnäävät energisyydellään juuri heränneitä kokeneita urheilijoita. Illan suuresta panoksesta ei näy pilkahdustakaan pelaajien kuittaillessa toisilleen milloin mistäkin. Nuorimmat saavat eniten nenilleen.
Kauniilla tavalla kaikilla on oma paikkansa. Osa on hieman hiljaisempia persoonia, mutta heistä väännetään silti vitsiä ja käydään työntämässä lumihankeen ruokailun jälkeisellä jumpalla. Kukaan ei tunnu olevan kenenkään yläpuolella. Nuoremmatkin uskaltautuvat nokitteluun vanhempiaan vastaan. Yksi tuntuu olevan verbaalisesti niin lahjakas, että muilla ei jää enää muuta mahdollisuutta kuin painia. Kaikki on yhtä ja yksi on kaikki.
Hengenluontia
”Me ollaan yhtä vahvoja ja kokeneita kuin puiston penkille sammahtanut juoppo. Vaikka kuinka myrskyää niin se juoppo ei penkiltä tipu!”
Kapteenin puhe on alkanut. Matkaa on enää muutama hetki jäljellä. Koko päivän pelaajat ovat temmeltäneet pilke silmäkulmassa kuin lastentarhan vilkkaimmat pojat. Nyt katseissa on intohimoa ja päättäväisyyttä. Ehkä jopa vihaa.
Fläppitaulu sauhuaa, kun taktiikkaa käydään läpi. Yhtäkkiä lastentarhan pojilla onkin kaikilla jokin asema ja rooli. Yksi on hurjasti taisteleva puolustaja ja toinen taiteileva maalintekijä. Puhetta kovasti pitävät ovat valmentajia ja kapteenistoon kuuluvia pelaajia. Muutamaa hetkeä aikaisemmin he ovat naureskelleet pieruvitseille.
Jokainen ottaa oman hetkensä juuri ennen saapumista Tikkurilan urheilutalolle. Osa kuuntelee musiikkia, osa mietiskelee ja kertaa omaa rooliaan. Huumori ei ole kadonnut kuitenkaan. Hörähtelyjä ja hyväntuulista huutelua kuulee tasaisin väliajoin. Hallille saavuttuaan joukkueen kapteeni kertaa aikataulun, mihin mennessä lämmittelyt ja valmistelut kuuluu olla tehtynä. Päättäväisyyden tunteen vaistoaa jokaisen kasvoilta. He kuuntelevat. He haluavat voittaa.
”Kylvetty on riittävästi, nyt on aika niittää”, hoilaavat kaikki pelaajat yhdessä.
Riemu
Kirosanat lentelevät ja hiphopmusiikki pauhaa pukukopissa niin, että koko halli kuulee. Juhlapuku on päällä. Jokaisen selässä on oma nimi ja numero. Kukaan ei kuitenkaan ajattele sitä, vaan logoa rinnassa, joka on jokaisen paidassa samanlainen. Kuten päämääräkin. Voitto.
”Se on otettavissa, omalla pelillä. Me tiedetään, miten se tehdään. Mennään jätkät!”
Alkaa intensiivinen taistelu tilasta ja ajasta. Salibandyssa on ehdottoman tärkeää löytää saumattomalla yhteispelillä tilaa ja aikaa laukoa palloa kohti maalia. Enemmän itselleen aikaa saava joukkue on vahvoilla. Valmentajat ja pelaajat keskustelevat kiivaasti keskenään milloin ja mistä tulee ”tiloja” eli aikaa ja tilaa tehdä maali. Ja kun maali syntyy, alkaa karjunta ja testosteroninen riemu. Riemun keskeltä kuulee myös rakkaudentunnustuksia. ”Rakastan sua äijä”, joku huutaa maalintekijälle. Kaikki näyttää hyvältä. Hymy on herkässä. Toisia kehutaan ja halitaan.
Pettymys
Toisen erän lopussa tuhatpäinen yleisö ratkeaa liitoksistaan, kun Tiikerit latoo maaleja. 3-1. Niittomiesten leirissä ei enää hymyillä. Kaksikymmentä minuuttia aikaa tulla rinnalle ja ohi tai kausi päättyy. Tunnelma on hieman kireä. Taas kirosanoja, mutta myöskin puheenvuoroja omiin uskomisesta. ”Kyllä ne maalit sieltä vielä tulee, halutaan enemmän. Teen vaikka itse ne kaikki. Ootko mukana!”, yksi pelaaja huutaa. Tunnelma kohenee. Ilmassa on lopun alkua, mutta samalla taas tämä voi olla hienon tarinan alku. Se on pelaajien käsissä.
Puheenvuoron pitänyt pelaaja tekee kolme maalia. Tilanne on 3-4. Tikkurilan urheilutalo on hiirenhiljainen. Urheilu näyttää voimansa. Epäuskoa on ilmassa molemmin puolin. Niittomiehet ovat olleet hitusen edellä koko ajan, mutta maaleja ei ole syntynyt riittävästi. Nyt he ovat saaneet palkintonsa ja menneet johtoon.
Sitten tilanne kääntyy taas päälaelleen juuri ennen loppua, Niittomiesten ehdittyä ehkä jo ajatelleen voittoa. Tiikerit tekee väkisin ihan lopussa tasoitusmaalin ja lopulta seitsemän sekuntia ennen loppua myös voittomaalin. Niittomiesten pelit on pelattu tältä kaudelta.
Niittomiesten pukukopissa on yhtä hiljaista kuin hetkeä aiemmin koko hallissa. He olivat voittaa, mutta hävisivät sittenkin. Kenelläkään ei ole sanoja. Osa itkee avoimesti, osa pyyhkeen alla. Osa haluaa nopeasti suihkuun ja pois. Halauksia vaihdetaan. Kiitetään kaudesta.
Pettymyksen seasta nousee kuitenkin yksi tunne ylitse muiden: yhteisöllisyys. Parhaita hetkiä kerrataan ja kerrotaan, että välitetään. Bussissa jo naureskellaan ja lohdutetaan enemmän siipeensä ottaneita. Tämän joukkueen tarina päättyi tähän. Ensi kausi tulee, mutta tästä joukkueesta osa on lopettanut, osa vaihtanut joukkuetta. Tunne on surullinen ja haikea, mutta kaunis.
Kommentoi