Ulkomaalaisten opiskelijoiden oleskeluluvat pitenevät

Opiskelijat tulevat kaikkialta Kuva: Pixabay

Ulkomaalaisten opiskelijoiden mahdollisuuksia opiskeluun halutaan helpottaa. Syksystä 2018 lähtien EU:n ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden on mahdollista hakea oleskelulupaa aiempaa pidemmäksi ajaksi.

Aiemmin lupaa on voinut hakea vain yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Nyt aika pitenee kahteen vuoteen. Tutkimusta tekevä opiskelija voi hakea oleskelulupaa neljäksi vuodeksi aiemman kahden vuoden sijaan. Oleskeluluvan myöntää ulkoministeriön alainen maahanmuuttovirasto. Jotta lupa voidaan myöntää, pitää tiettyjen ehtojen, kuten toimeentulon olla turvattu koko oleskeluajalle.

Valmistumisen jälkeen oleskelulupaa voi hakea vielä vuodeksi työn hakemista tai työskentelyä varten. Suomessa vuonna 2018 opiskeluperusteista oleskelulupaa ensimmäistä kertaa haki kaikkiaan 3298 henkilöä. Jatkoa aiemmin myönnetylle oleskeluluvalle haki puolestaan 6250 opiskelijaa.

Hakemusten määrä on pysynyt keskimäärin samalla tasolla vuosittain. Hakemukset jakautuvat tasaisesti eri sukupuolten välillä. Hakijoista suurin osa on 18–34-vuotiaita.

Opiskelijan ensimmäinen oleskelulupahakemus kansalaisuuden mukaan Tilasto: Maahanmuuttovirasto

 

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*