
Suomen ensimmäinen nesteytettyä biokaasua tuottava laitos avattiin Turkuun. Gasumin avaama biokaasulaitos edistää kiertotalouden toteutumista. Vuodessa laitoksella käsitellään 130 000 tonnia biomassoja ja tuotetaan noin 60 gigawattituntia nesteytettyä biokaasua, jotka vastaavat jopa 125 raskaan liikenteen ajoneuvon tai 5 000 henkilöauton vuotuista polttoainekulutusta. Laitos myös tuottaa kierrätysravinteeksi ammoniakkivettä.
Laitoksen laajennus on yksi Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeista ”Biotalous ja puhtaat ratkaisut”. Hankkeiden tavoitteena on lisätä kestävästi uusiutuvan energian osuutta Suomessa käytetystä energiasta varsinkin parantamalla sen tarjontaa. Gasumin biokaasuliiketoiminnan johtaja Johan Grön kertoo yrityksen tiedotteessa, Gasumin olevan yksi harvoista yhtiöistä pohjoismaissa, jotka pystyvät tarjoamaan biokaasun teollisen mittakaavan tuotantoa ja jakelua. Grön myös kokee Turun laitoksen olevan upea esimerkki kiertotalouden toteutumisesta.
Laitoksen avajaisissa ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen mainitsi laitoksen sopivan hyvin nykyhallituksen tavoitteisiin ja kertoi hallituksen käsittelevän fossiilittoman liikenteen tiekarttaa, jonka tulisi löytää mahdollisuus liikenteen ilmastopäästöjen puolittamiseen vuoteen 2030 mennessä sekä täysin fossiilittomaan liikenteeseen vuoteen 2045 mennessä.
Lähteet:
Yle: Suomen ensimmäinen nesteytettyä biokaasua tuottava laitos avattiin Turussa
Kommentoi