Totta vai tarua? Liika nukkuminen voi tappaa

MTV uutisoi elokuussa 2018 julkaistussa jutussa, että liika nukkuminen voi tappaa. Uutisessa kerrottiin, että suositeltua 7-8 tuntia pidemmät yöunet kasvattivat tutkimuksen mukaan riskiä ennenaikaiseen kuolemaan.

Brittiläisten Keelen, Manchesterin, Leedsin ja East Anglian yliopistojen tutkijoiden yhteistyössä syntyneen tutkimuksen mukaan yli kymmenen tuntia nukkuvien ihmisten riski kuolla ennenaikaisesti oli 30 prosenttia suurempi kuin seitsemän tuntia nukkuvien. Tutkimus suoritettiin keräämällä aiemmista tutkimuksista kertynyttä tietoa. Ihmiset arvioivat unensa pituutta itse. Myös aiemmin on saatu tutkimustuloksia, joissa on havaittu yli 7-8 tunnin yöunien olevan yhteydessä suurempaan kuolleisuuteen.

Väite vetää mutkat suoriksi

Liika nukkuminen tappaa -väite on osittain totta. Coronarian Uniklinikalla työskentelevä uniteknikko Seppo Silvennoinen uskoo, että unen pituus ei ole syy vaan seuraus jostain, esimerkiksi masennuksesta tai uniapneasta. Silvennoisen mukaan kuolleisuuden suora rinnastaminen pidempään unen määrään on vähintäänkin mutkien vetämistä suoriksi, vaikka niillä jonkinlainen yhteys onkin.

Silvennoisen mukaan tutkimuksen luotettavuutta heikentää se, ettei tutkittavien henkilöiden terveydentila ollut tiedossa. Lisäksi tutkittavat olivat arvioineet itse oman uniaikansa, mikä vaikuttaa Silvennoisen mukaan tuloksiin, sillä todellinen uniaika saadaan määriteltyä vain unitutkimuksella.

Myös unta mittaavaa älysormusta valmistavan Oura Healthin tutkimuspäällikkö Hannu Kinnusen mukaan on epäselvää, johtuuko tilastoissa näkyvä assosiaatio liiasta nukkumisesta, muista terveyshuolista vai huonosta unen laadusta. Kinnunen muistuttaa, ettei huonolaatuinen uni palauta nukkujaa. Toisaalta Kinnunen näkee myös liian pitkät unet tai huonosti vuorokausirytmiin ajoitetun uniajan selkeänä kuormitustekijänä vuorokausirytmin kannalta.

Kinnunen painottaa juuri vuorokausirytmin merkitystä terveydelle. Hän kertoo ihmisen tarvitsevan valoa ja aktiviteetteja päivällä sekä unta yöllä voidakseen hyvin ja pitääkseen koko elimistön hormonitoiminnot kohdillaan. Hän näkee vuorokausirytmin merkityksen puoltavan tutkimuksen tulosta, mutta ei usko väitteen sellaisenaan pitävän täysin paikkaansa.

Totta vai tarua: 50/50

Suosituksia pidemmillä unilla ja suuremmalla kuolevaisuudella on yhteys, mutta tutkimuksen perusteella ei voida sanoa, kumpaan suuntaan syy-seuraussuhde toimii. Väite on siis osittain totta.

Lähteet:

Aiheeseen liittyviä muita tutkimuksia, joista käy myös ilmi pidempien unien ja suuremman kuolevaisuuden yhteys:

https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S2352721816000206 https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S1087079203000844

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*