Tahto vaikuttaa voi johtaa pitkälle

Sami Tuominen on vastannut tuutoroinnista OTEssa ja OSAKOssa. Kuva: Heikki Leppänen.

Vuoden lähestyessä loppuaan valitaan jälleen uusia opiskelijoita Oulun ammattikorkeakoulussa toimiviin opiskelijajärjestöihin. Vinkkamedia haastatteli kahta pitkän linjan opiskelija-aktiivia, joiden hallitusvastuu vuoden vaihteessa päättyy ainakin toistaiseksi.

OTEn kautta OSAKOon

Konetekniikan opiskelija Sami Tuominen on opiskelijavaikuttajana jo kokenut. Kuluvana vuonna OSAKOn hallituksessa tuutoroinnista vastannut Tuominen, on monelle tuttu aiempina vuosina Oamkin tekniikan opiskelijat OTE ry:n hallituksesta, jossa hän myös vastasi tuutorointiin liittyvistä asioista kahden vuoden ajan.

Opiskelijatoimintaan mukaan lähtemiseen vaikutti Tuomisen mukaan ensimmäisenä vuonna omat aktiiviset tuutorit.

Haaralan Matti toi edustajistovaalien ehdokaslomakkeen eteeni ja täytin sen. Ajattelin, että ei tästä niin paljoa lisää hommia tule”, muistelee Tuominen hymy huulillaan opiskelija-aktiiviuransa alkuhetkiä. Pian sen jälkeen hän huomasikin olevansa mukana OSAKOn edustajistossa. Edustajistojäsenyyden jälkeen Tuominen aloitti pian myös OTE ry:n hallituksessa.

OTEssa Tuomisen tehtävät keskittyivät ensisijaisesti tuutorointiin. ”Muutkin hommat kävivät mielessä, mutta muut kannustivat tuutoroimaan, koska olin siinä kuulemma niin hyvä”, hän naurahtaa.

Opiskelijoiden edunvalvojana Oulussa ja Helsingissä

Suomen opiskelijakuntien liiton hallituksessa vaikuttava Valtteri Törmänen suosittelee opiskelijatoimintaan lähtemistä matalalla kynnyksellä. ”Kannattaa lähteä mukaan, jos ajatus vaikuttamisesta kiinnostaa edes hieman, sillä moni myöhemmin mukaan tullut opiskelija on harmitellut sitä, ettei lähtenyt mukaan aiemmin”, Törmänen toteaa.

Samokissa Törmäsen vastuulle kuuluu muun muassa opiskelijaedustustoiminta. Vastuualue on Törmäselle tärkeä, sillä kipinä vaikuttamiseen syttyi jo lukioaikana.

”Nuorten osallistuminen vaikuttamiseen on tärkeää ja koin, että nuoria ei osallistettu tarpeeksi omassa lukiossa. Nuorten vaikuttaminen on tärkeää jo tasavertaisuudenkin kannalta”, Törmänen sanoo.

Ennen Samokia Törmänen vastasi OSAKOn tapahtumien järjestämisestä kahden vuoden ajan. Hänen vastuullaan oli muun muassa vuoden 2015 Preludi, jossa oli esiintymässä Günther. ” Oli hienoa olla järjestämässä tapahtumaa, jota opiskelijat muistelevat vielä 20–30 vuoden päästä” Törmänen toteaa.

Tapahtumien järjestämisen lisäksi Törmänen on toiminut myös opiskelijaedustajana Oulun ammattikorkeakoulun hallituksessa. Tätä tehtävää Törmänen on pitänyt uransa haastavampina, sillä käsiteltävät asiat olivat isoja ja ne koskettivat isoa joukkoa ihmisiä.

Monta syytä lähteä opiskelijatoimintaan mukaan

Opiskelijatoiminnan parhaiksi puoliksi molemmat mainitsevat uudet kaverit ja verkostoitumisen. ”Opintojen ulkopuolella on mukavasti tekemistä, kun lähtee toimintaan mukaan”, Tuominen toteaa napakasti.

”OSAKOssa olen oppinut paljon sellaista, mitä en riviopiskelijana olisi oppinut. Lisäksi olen oppinut kokoustekniikkaa, mistä on varmasti paljon hyötyä tulevaisuudessa”, Tuominen jatkaa opiskelijatoiminnan hyötyjä miettiessään.

Törmäsen mukaan opiskelijaliikkeeseen mukaan lähteminen on hyvä kanava vaikuttaa ja samalla oppia. ”Jos haluaa vaikuttaa omaan tai jälkipolvien elämään, on opiskelijaliike hyvä vaihtoehto siihen. Ammattikorkeakoulu ja OSAKO ovat opettaneet minulle paljon”, Törmänen toteaa lopuksi.

Halu vaikuttaa myös opiskelujen jälkeen

Vuoden vaihteen jälkeen OSAKOn ja Samokin hallitusvastuut siirtyvät uusille toimijoille. Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, että Sami Tuomisen ja Valtteri Törmäsen hallitusvastuut eivät jatku uusissa kokoonpanoissa.

Tästä huolimatta molemmat näkevät tulevaisuudessa oman vaikutustyönsä jatkuvan. ”Voisin nähdä itseni kunnallispolitiikassa. Myös luottamushenkilönä toimiminen työpaikalla kiinnostaa”, Tuominen toteaa.

Törmäsen tulevaisuuden suunnitelmat ovat vahvasti politiikan puolella. Vihreiden nuorten toiminta kiinnostaa erityisesti. ”Myös mielenkiintoinen työpaikka puolueen sisällä kiinnostaa”, Törmänen lisää.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*