Suuri Journalistiristeily kokosi journalistiopiskelijat ympäri Suomen

Baltic Princess -aluksella hurvitteli liki kaksisataa journalismin opiskelijaa. (Kuva: AS Tallink Grupp)

Suuri Journalistiristeily järjestettiin tänä vuonna kuudetta kertaa. Jyväskylän yliopiston journalistiikan opiskelijoiden ainejärjestön Lööppi ry:n organisoima risteily keräsi tänä vuonna hieman alle 200 opiskelijaa laivalle.

Risteilyemäntänä toiminut Laura Kuivalahti kertoo risteilyn onnistuneen loistavasti ja kehuu sitä jopa henkilökohtaisella tasolla parhaaksi journalistiristeilyksi ikinä. Tänä vuonna opiskelijoita laivalle saapui Jyväskylän lisäksi ainakin Tampereelta, Helsingistä, Oulusta ja Turusta.

Perinne jatkuu, vaikka risteilyemäntä vaihtuu

Kuivalahti on ylpeä siitä, miten risteily on vakiinnuttanut paikkansa opiskelijavuoden tapahtumakalenterissa. ”Journalistiristeily on ehkä Suomen suurin nuorten journalistien vuosittainen tapaaminen”, Kuivalahti kertoo ylpeänä. ”Se on todella upeaa”.

Hän on itse ollut järjestämässä risteilyä viitenä vuotena ja tämän vuoden risteily oli hänelle itselleen viimeinen kerta järjestäjänä. ”Tavallaan risteilyemännän viitasta luopuminen on haikeaa, mutta uskon seuraajani hoitavan homman vähintään yhtä hyvin”. Kuivalahti uskoo kuitenkin, että risteilyperinne tulee jatkumaan vielä tulevaisuudessa ja keräämään vieläkin enemmän journalistiopiskelijoita Itämeren aalloille.

”Aikaa ja vaivaa se vaatii, ensikertalaiselle koko homman pyörittäminen on stressaavaa”, Kuivalahti sanoo. ”Risteilyn asema ja profiili ovat kuitenkin jo niin vahvoja, että tästä on untuvikonkin helppo jatkaa”.

Nuoret toimittajat kohtaavat toisensa laivalla

Oulun ammattikorkeakoulussa journalismia opiskeleva Vilma Kaikkonen osallistui risteilylle tänä vuonna toista kertaa. Hänelle journalismiristeily on tärkeä sosiaalinen tapahtuma ja reissuun on ollut mukava lähteä parhaimpien kavereiden kanssa.

Vaikka syvempiä ystävyyssuhteita ei Kaikkonen ole risteilyn kautta vielä saanut, myös tänä vuonna mukaan tarttui ainakin jonkinasteisia tuttuja. Myös Kuivalahti kertoo journalistiristeilyn olevan nimenomaan suuri kohtaamispaikka nuorille toimittajille. ”Kaikkia ei tietenkään laivan sokkeloisilta käytäviltä ehdi bongata, mutta aina sitä muutama uusi nimi ja naama jäävät mieleen”.

Toimintaa kaivattaisiin

Vilma Kaikkonen jäi kaipaamaan risteilyltä yhteistä, järjestettyä toimintaa. ”Erilaiset seurapelit ovat mukavia. Esimerkiksi beer pong -turnaus olisi kova sana”. Kuivalahti kertoo, että yhteistä toimintaa ei laivalla ole järjestetty suuren osallistujamäärän vuoksi. ”Koska porukka on näin iso, on ihmisten haaliminen yhteen laivalla täysin mahdotonta”. Hän kuitenkin uskoo, että yhteinen buffet sekä discon tanssilattia keräävät journalisteja tarpeeksi yhteen ilman että suunniteltua ohjelmaa tarvitsee erikseen olla.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*