”Ensimmäisenä opiskeluvuotenani ajattelin, että potilaalle kuolemasta kertominen olisi pahinta. Neurologian laitoksella huomasin, että vakavista aivotapahtumista selviytyneille keski-ikäisille miehille ajokielto oli kuolemaa pahempi uutinen”, terveyskeskuslääkäri Kaisa Makkonen kertoo.
Kuka nyt ajaa mökille, kun vaimo ei halua ajaa ja mieheltä on ajo-oikeus riistetty. Ihmiset suhtautuvat huonoihin uutisiin eri tavoilla. Yleensä rauhallisesti, asiaa pohtien, mutta toisinaan lääkärit kohtaavat muutakin.
”Tuntuu kummalliselta, kun esitetään reipasta. Uutisia kertoessa ei tietenkään saa valehdella tai pimittää tietoa, mutta sanat täytyy valita huolella. Ihmiset eivät ole valmiita kuulemaan kaikkea yhdellä kertaa”, Makkonen kertoo.
”Syövästä kerrottaessa ihmiset takertuvat sanaan syöpä ja jättävät kuulematta sen, että se on hoidettavissa. Uutisia kertoessa pitää pitää huoli siitä, että potilas tai omainen varmasti tajuaa mistä on kyse.”
Vaikka suru-uutisten kertominen on lääkärin työssä arkipäivää, ei heitä siihen mitenkään suuremmin valmenneta.
”Aiheesta kerrotaan monella kurssilla sivulauseessa, että älkää tehkö ainakaan näin. Lääkiksessä on monenlaisia potilasharjoituksia, mutta mieleeni ei tule yhtään kertaa, että oltaisiin harjoiteltu suru-uutisten kertomista”, Makkonen kertoo.
Hänen mukaansa harjoittelusta ei olisi haittaa.
”Lääkiksessä opiskelee niin erilaisista lähtökohdista tulevia ihmisiä. On suoraan lukiosta tulleita, ja toisaalta uran jollain toisella alalla tehneitä. Ihmisten kanssakäymistaidot ovat erilaisilla pohjilla, joten olisi hyvä käydä läpi, miten olla tahdikas”, Makkonen muistuttaa.
”Kyllähän niitä kauhutarinoita kuulee, että lääkäri on marssinut sisään ja esittelemättä itseään on täräyttänyt, että sinä tulet kuolemaan. Suru-uutisia tuodessa ihan perusjuttu on potilaan tietoihin ja papereihin tutustuminen. Lääkärin täytyy tietää mitä on tapahtunut, ettei käyttäydy tahdittomasti tai puhu läpiä päähän”, hän jatkaa.
Hyvät vai huonot uutiset
Makkonen muistaa ensimmäisen kerran suru-uutisten kantajana hyvin elävästi.
”Olin harjoittelussa ja seurasin vanhempaa lääkäriä. Hoidettavana oli nainen, jolla oli pahoja oireita, eikä vielä tiedetty mikä ne aiheutti. Naisen näkö ja kuulo tulivat ja menivät, sen sellaista”, hän kertoo.
”Vanhempi lääkäri kertoi potilaan tyttärelle, että äidillä oli syöpä aivoissa, ja että tytär voi kertoa tämän äidilleen. Sitten lääkäri lähti pois. Olin aivan järkyttynyt ja vihainen tuolle lääkärille. Tarjouduin sitten kertomaan suru-uutiset. Yleensä potilaat ottavat uutiset oudon rauhallisesti, mutta tämä potilas itki lohduttomasti ja aneli ’autattehan minua?’ En tiedä, mitä se vanhempi lääkäri oikein ajatteli.”
Suru-uutiset muuttavat saajan maailmaa. Yhtäkkiä rakas läheinen on poissa tai loppuelämän voi tarkistaa almanakasta.
”Suru-uutisten kanssa ei pidä hätiköidä. On aivan sama venyykö seuraava aika puoli tuntia tai tunnin, suru-uutisen saaneen pitää voida puhua”, Makkonen kertoo.
”Minulla lääkärinä ei kuitenkaan ole sen hetken jälkeen mahdollisuutta tarjoutua keskustelukumppaniksi. Aina pitää muistaa kysyä potilaan tai läheisen ajatuksia asiasta. Onneksi sairaanhoitajalle on helppo saada keskusteluaikoja”, hän jatkaa.
Makkonen ei voi jäädä murehtimaan ihmiskohtaloita.
”Totta kai ne koskettavat minuakin, toisinaan itken potilaan kanssa. En kuitenkaan kanna näitä asioita kotiin tai näe painajaisia. Alussa jännitti ja piti perehtyä ja miettiä sanoja valmiiksi. Vieläkin pitää valmistautua, että tulee luotua inhimillinen kontakti. Siinä vaiheessa, kun suru-uutisten kertominen sujuu samalla tavalla kuin Buranan määrääminen, siitä puuttuu jotain tärkeää”, Makkonen sanoo.
Aina lääkäri ei voi tietää onko uutinen potilaalle hyvä vai huono. Yllätysraskaus voi murskata nuoren tytön maailman
”En ehkä aloittaisi onnittelemalla asiasta kertoessani”, Makkonen sanoo.
Toisinaan huonot uutiset ei tunnu niin pahalta, jos potilas on varautunut vielä pahempaan.
Ihmiset olettavat kaikesta, että kyseessä on syöpä, Makkonen kertoo.
”Kun yskän taustalla onkin astma – sairaus, jonka kanssa pitää elää koko loppuelämänsä, – ihmiset ovat hyvillään, ettei kyseessä ollutkaan syöpä”, hän jatkaa.
Elämä jatkuu suru-uutisten jälkeenkin. Läheisen kuolemasta yli pääseminen tai vakavan sairauden hyväksyminen voi olla hankalaa.
”Annan yleensä neuvon, että ihminen ei jäisi yksin ajatustensa kanssa. Asioista puhuminen auttaa. Neuvon myös ulkoilemaan. Kun saa happea, pääkin voi paremmin”, Makkonen kertoo.
”Kannattaa myös tehdä normaaleja asioita, jaksamisen mukaan tietenkin. Omaisenkin voi olla paikallaan toisinaan ottaa sairaslomaa töistä ja miettiä asioita rauhassa”, hän muistuttaa.
Kommentoi