Suomen turkistarhoilla ei ole havaittu koronavirusta

Suomessa turkiseläimiä on testattu koronaviruksen varalta vain noin kymmenellä tarhalla. Näytteenotot ovat tähän mennessä perustuneet epäilyyn, Ruokaviraston eläinten terveyden ja hyvinvoinnin osaston johtaja Terhi Laaksonen kertoo Ylen jutussa.

Suomessa on 700 turkistarhaa, joista hieman alle kaksisataa on minkkitarhoja. THL:n mukaan Suomen turkiseläimistä suomensupi on myös herkkä koronavirustartunnalle. THL sanoo, että koronajäljityksessä ja kontaktien kartoituksessa tulisi huomioida sairastuneiden yhteydet turkistarhoille.

Suomen turkiseläinten kasvattajien liiton viestintäjohtaja Olli-Pekka Nissinen kertoo Helsingin Sanomissa Ruokaviraston ohjeistuksesta yleisen henkilöliikenteen olleen pysähtynyt kesästä saakka. Tiloilla on myös käytössä tarkat turvatoimet.

Koronavirustartuntoja on todettu turkiseläimillä Hollannissa, Espanjassa, Yhdysvalloissa ja Tanskassa.

Lähteet:

Helsingin Sanomat: Tanska lopettaa jopa 17 miljoonaa turkistarhojensa minkkiä eläimistä ihmisiin levinneiden koronavirus­tartuntojen vuoksi

Yle uutiset: Koronaviruksen leviäminen minkkitarhalle voi tarkoittaa koko tilan eläinten lopettamista – Ruokavirasto tekee päätöksen Tanskan mallista ensi viikolla

THL: Tarkista koronaviruksen jäljityksessä onko henkilöllä kontakteja turkiseläimiin

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*