Suomen Kuvalehden journalistipalkinto Venäjä-asiantuntija Arja Paanaselle

SK:n 44. journalistipalkinto menee Venäjä-asiantuntija Arja Paanaselle. Kuva:Pixabay

Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Arja Paananen on palkittu Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla. 10 000 euron suuruinen journalistipalkinto on Suomen vanhin ja suurin alan palkinto. Paananen tunnetaan pitkäjänteisestä ja asiantuntevasta Venäjä-uutisoinnistaan, uutisoi Suomen Kuvalehti.

Paananen on asunut Venäjällä useita vuosia ja osaa myös venäjän kieltä. Koska Paananen ei tarvitse tulkkien tai avustajien apua, hänen jutuissaan puhuvat itse haastateltavat eivätkä tulkit. Palkintoraati kiittää Paanasta ”tyypillisen Venäjä-uutisoinnin karikoiden” välttämisestä. Paananen ei sorru liian akateemisilta tuntuviin yleistyksiin eikä paniikinomaiseen russofobia sävytteiseen kirjotteluun. Paanasta kehutaan myös siitä, että hän uutisoi tärkeistä asioista ja uutisoi merkityksellisistä aiheista suomalaisia kiinnostavalla tavalla.

Palkintolautakunnan puheenjohtajana toimi Suomen Kuvalehden päätoimittaja Ville Pernaa. Muut jäsenet olivat toimittaja ja kouluttaja Hanna Jensen, pääkirjoitustoimituksen esimies Matti Kalliokoski, päätoimittaja Jouni Kemppainen, kirjailija Sirpa Kähkönen sekä päätoimittaja Sirpa Puhakka.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*