Sosiaali- ja terveysministeriö: 80 prosentin rokotuskattavuus viikon loppuun mennessä

80 prosentin rokotuskattavuus saavutetaan STM:n mukaan viikon loppuun mennessä. (Kuva: Pixabay)

Suomessa rokotusten kohdeväestöstä eli yli 12-vuotiaista 86 prosenttia on saanut ensimmäisen rokoteannoksen ja 79 prosenttia on saanut kaksi rokoteannosta, Sosiaali- ja terveysministeriö kertoo verkkosivuillaan. STM:n mukaan 80 prosentin rokotuskattavuus tullaan saavuttamaan tämän viikon loppuun mennessä. Toisen koronarokotteen saaneiden määrä kasvoi viime viikolla 1,6 prosenttiyksikköä.

Hallituksen aikaisemman linjausten mukaan valtakunnallisista koronarajoituksista voitaisiin luopua, kun 80 prosentin rokotuskattavuus on saavutettu. Rajoitteiden purkamisen mahdollisesta viivyttämisestä on kuitenkin käyty hallituksen sisäistä keskustelua. Myös alueellisista rajoituksista voitaisiin säätää erikseen.

Koronan takia sairaalahoidossa olevien määrä on ollut kasvussa Oulun alueella syksyn aikana. THL:n mukaan Oulussa on ollut eilen 26 potilasta sairaalahoidossa, joista kuusi on ollut tehohoidossa, kun lokakuun alussa sairaalahoitopotilaita oli viisi, joista kaksi oli tehohoidossa.

STM: 79 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä on saanut kaksi rokoteannosta – tartuntoja on paljon, erikoissairaanhoidon kuormitus ei ole kasvanut

HS: Suomi sitoi itsensä 80 prosentin rokotus­kattavuuteen, eikä seuraavaa tavoitetta ole määritelty: ”Se ei välttämättä muuttaisi tilannetta kovinkaan paljoa”

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*