Saksalaiset vierailevat Suomessa entistä enemmän

Kuva: Pixabay.

Ulkomaisten matkailijoiden määrä jatkaa kasvua Suomessa. Tilastokeskuksen mukaan syyskuussa 2017 hotelleissa yöpyi yli 11 prosenttia enemmän ulkomaalaisia  viime vuoteen verrattuna. Se tekee yhteensä noin 471 000 yöpymisvuorokautta.

Enemmistö turisteista tuli Ruotsista ja tilasi syyskuussa lähes 50 000 huonetta. Venäläiset olivat toisella sijalla 43 000 yöpymisellä. Kolmikon perää piti Saksa, jonka asukkaat viettivät Suomen hotelleissa melkein 41 000 yötä.

Saksalaisten yöpymisten kasvu oli kuitenkin voimakkainta. Euroopan tiheimmin asutun maan kansalaiset varasivat syyskuussa 27 prosenttia enemmän hotellihuoneita kuin viime vuonna. Kiinalaisten, yhdysvaltalaisten ja brittien tekemä hotellivarauksien määrä nousi myös huomattavasti.

Maakunnittain analysoivana suurin muutos tapahtui Kymenlaaksossa, missä vieraili 18 prosenttia enemmän ulkomaalaisia matkailijoita kuin syyskuussa 2016. Lisäksi Uudellemaalle, Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan tulevien turistien lukumäärä kasvoi.

Ouluun tulee hiukan vähemmän ulkomaalaisia

Tilanne Pohjois-Pohjanmaalla on kuitenkin erilainen. Tilastokeskus tiedottaa, että yöpymisten kokonaismäärä väheni täällä 9 prosenttia.

Break Sokos Hotel Edenin vastaanottopäällikön Jaana Järvisen mukaan Venäjältä tulevien matkailijoiden määrä on erityisesti tippunut verrattuna vuoteen 2016. Varattujen huoneiden määrässä ei kuitenkaan ole ollut merkittävää muutosta. Syyskuussa 2017 hotellissa ulkomaalaisten yöpymisiä on ollut 133 vuorokautta vähemmän kuin vuonna 2016.

Lähde: http://tilastokeskus.fi/til/matk/2017/09/matk_2017_09_2017-11-16_tie_001_fi.html

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*