Rock raikaa Tampereella ensi kesänä

Iron Maiden konsertoi Tampereella järjestettävässä Rockfestissä tulevana kesänä. Kuva: Pexels.com

Maailman tunnetuimpiin rock-yhtyeisiin kuuluva Iron Maiden nähdään tulevana kesänä Rockfestin pääesiintyjänä. Festivaalilla nähdään myös suomalainen Nightwish-yhtye. Rock-musiikkiin keskittyvä festivaali järjestetään 5.–7. kesäkuuta 2020 Tampereen Santalahdessa. Aikaisemmin Rockfest on järjestetty Vantaalla ja Hyvinkäällä.

Esiintyminen Suomessa toimii osana Iron Maidenin Legacy of the Beast -maailmankiertueen loppuhuipennusta. Vuonna 2018 alkaneen kiertueen aikana yhtye on esiintynyt yhteensä 2 miljoonalle ihmiselle 39 maassa. Laulaja Bruce Dickinsonin mukaan kiertue on saanut osakseen ilmiömäistä palautetta niin lavashow’hun kuin rekvisiittaankin liittyen.

Brittiläisyhtye on yli 40-vuotisen uransa aikana myynyt noin 90 miljoonaa levyä. Sen tunnetuimpiin hitteihin kuuluvat muun muassa The Trooper, Hallowed Be Thy Name ja Fear Of The Dark. Yhtye on tunnettu myös Eddie-nimisestä maskotistaan.

Rockfestin lipunmyynti on paraikaa käynnissä.

Lähde: Iron Maiden tulee Tampereelle ensi kesänä, Rockfest siirtyy pääkaupunkiseudulta

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*