Pyöräily edelleen paras vaihtoehto

Kuva: unsplash.com

Pohjois-Carolinan yliopiston teettämän tutkimuksen mukaan sähköpotkulaudat ovat huomattavasti vähemmän ympäristöystävällisiä, kuin niitä mainostavat yhtiöt esittivät. Jopa bussilla kulkeminen päihittää sähköpotkulautailun silloin, kun bussissa on tarpeeksi korkea matkustajamäärä.

Tutkimuksesta käy ilmi, että sähköpotkulautojen päästöt johtuvat pääosin kahdesta tekijästä: niiden kuljettamiseen ja siirtämiseen käytetyistä erillisistä ajoneuvoista sekä niiden tuottamiseen käytetyistä materiaaleista. Itse sähköpotkulautojen lataamiseen käytetty sähkö tuottaa vain noin viisi prosenttia potkulautojen kokonaisympäristövaikutuksesta.

Tavallisten pyörien lisäksi myös sähköpyörien käyttö on tutkijoiden mukaan sähköpotkulautoja parempi vaihtoehto. Ainoastaan kaupunkipyörien käyttö saattaa olla ympäristöpäästöissään sähköpotkulautojen tasolla, jos niiden takaisinpalautukseen ja siirtämiseen käytetään potkulautojen tavoin muita ajoneuvoja.

Samaan tapaan täynnä olevan bussin ympäristövaikutus on sähköpotkulautoja lievempi. Potkulaudat ovat kuitenkin hyvä valinta korvaamaan henkilöautoilua, jonka hiilidioksidipäästöt ovat edelleen Suomen kaikista liikennemuodoista suurimmat.

Lähteet:

Verkkouutiset: Sähköpotkulaudat saastuttavat busseja enemmän

NC State University News: Shared E-Scooters Aren’t Always as Green as Other Transport Options

Tilastokeskus: Sähköpotkulautojen ympäristöystävällisyys oletettua vähäisempää – liikenneturvallisuus herättää huolta

Autoalan tiedotuskeskus: Liikenteen vaikutus ilmastonmuutokseen

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*