Power rantautuu Ouluun – Expertit häviävät

Elektroniikkaliike Power avaa ensimmäisen liikkeensä Ouluun ensi viikon maanantaina. Kaakkurinkulmassa sijaitsevan myymälän ovet avataan kello kahdeksan aikaan aamulla. Powerin Ouluun tulon myötä Expert-liikkeet häviävät kaupungista.

Powerin toimitusjohtaja Mika Aro odottaa paikalle suurta yleisöryntäystä. Aron mukaan Power on saanut vahvan alun Etelä-Suomen liikkeissä.

”Uskomme, että Oulussakin on tilausta meidän toimintamallille, missä on sama hintataso netissä ja fyysisessä myymälässä. Asiakkaille on helppoa ja avointa, kun sähköiset hintalaput päivittyvät myymälässä monta kertaa päivässä”, Aro kertoo.

Nopea kasvu on nostanut ketjun kilpailemaan markkinaosuuksista Gigantin ja Verkkokauppa.comin kanssa.

Toinen myymälä Limingantulliin

Kaakkurin lisäksi Power tuo Ouluun toisenkin myymälän. Toinen myymälä rakentuu Limingantulliin Expertin paikalle. Power hallinnoi Suomessa Expert-myymälöitä, jotka keskittyvät nykyään pienemmille paikkakunnille.

Ensimmäiset Power-myymälät avasivat ovensa Suomessa toukokuussa. Nyt liikkeitä on 25 kappaletta. Tänä vuonna myymälöitä avataan Oulun lisäksi Vaasaan ja Jyväskylään.

 

Lähteet:

Kaleva: Power avaa Kaakkurin myymälänsä ensi viikolla

Kaleva: Power avaa Ouluun kaksi liikettä 

 

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*