Parvekkeelta pöytään

Oululainen Saara Salmela on ollut kiinnostunut kasveista lapsesta saakka.
Oululainen Saara Salmela on ollut kiinnostunut kasveista lapsesta saakka. Kuva: Jennika Karppinen

Hedelmien siemenet. 

Niistä sai alkunsa Oululaisen Saara Salmelan viljelyharrastus. Kun Salmela oli lapsi, hänellä oli tapana istuttaa ystäviensä kanssa multaan toinen toistaan eksoottisempien hedelmien siemeniä ja toivoa runsasta hedelmäsatoa – valitettavan epäonnisin tuloksin, kylläkin.  

Hedelmähaaveet olivat kuitenkin alkusoittoa jollekin, joka tulisi itämään läpi tulevien vuosikymmenten. Kiinnostus kasveja kohtaan on kulkenut Salmelan mukana läpi elämän. Salmelan tyttären ollessa lapsi äiti ja tytär viettivät laatuaikaa Hietasaaren viljelypalstoilla, ja opiskelipa Salmela aiheeseen liittyvän tutkinnonkin.  

Muutama vuosi sitten Salmela istutti parvekkeelleen tomaatintaimia ja koki eräänlaisen valaistumisen: kuinka helppoa olikaan kiikuttaa tuoreita vihanneksia parvekkeelta ruokapöytään talosta poistumatta! Tomaatit saivat seuraa kurkuista, paprikoista, yrteistä ja muista hyötykasveista, ja pian parvekkeella kukoisti. Salmela oli löytänyt omavaraistalouden. 

Peltotilkuista parvekkeisiin 

Talous, jossa kaikki tai ainakin valtaosa tarvittavista tuotteista valmistetaan itse.  

Näin kuuluu omavaraistalouden sanakirjamääritelmä. Etenkin 1800-luvun Suomessa tällainen taloudenhuolto oli enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta nykypäivänä käytäntö voi vaihdella teoreettisesta määritelmästä laajastikin. Omavaraisuutta voi harjoittaa hyvin pienissäkin määrin, aivan kuten Salmela. Nainen itse määrittelee viljelmänsä pikemminkin harrastukseksi. 

“Kyllä tämä enemmän harrastus on, mutta toisaalta toki tietää, että kasviksissa ei ole ainakaan mitään myrkkyjä, ja onhan se mahtava seurata niiden kasvua ja ottaa suoraan tuosta parvekkeelta syötäväksi.” 

Salmela on kyllä toisinaan leikitellyt myös sillä ajatuksella, että leppoisa parvekepuutarha taipuisi laajemminkin elämäntavaksi. Etenkin viimeaikojen vitsaus, korona, ja siitä seurannut maailman epävakaa tilanne ovat saaneet Salmelan mietteliääksi. 

“Kun saattaa olla, että ruoka kallistuu selvästi syksyllä tai ensi vuonna, ja voi olla, että se on oikeasti vähenemässä kaupoista. Kyllä minä näkisin, että nyt olisi viisasta ihmisten jotakin viljellä”, Salmela toteaa. Toistaiseksi satoa on kuitenkin siunaantunut pelkillä parvekeviljelmilläkin niin, että maatilkun vuokraaminen on jäänyt vain hypoteesiksi. 

Luontoäidiltä apua tuholaisongelmiin 

Loppukevään auringonvalo voisi olla sellaisenaan liiankin häikäisevä, mutta jukkapalmun runsaiden lehtien lävitse se siivilöityy juuri sopivasti. Lempeässä valossa on hyvä lukea vaikka sanomalehteä aamukahvin ääressä, palmu kun kohoaa korkeuksiinsa Salmelan keittiöpöydän yläpuolella. 

“Se on ollut meidän perheessämme yhdeksänkymmentäluvulta saakka”, huikkaa Salmela. Melkeinpä sukukalleus siis. Palmun lisäksi Salmela mieltää yhdeksi lempikasvikseen basilikan, jonka siemeniä nainen on juuri hetkeä aiemmin käynyt ostamassa.  

Inhokki-kasvattia ei Salmela osaa nimetä, mutta haastavia tapauksia on viherpeukalolla kyllä ollut. Muun muassa kurkku ja paprika ovat joskus tuoneet mukanaan jos jonkinlaisia tuholaishyönteisiä. Niistäkin on aina selvitty, ja aika yksinkertaisin keinoin, eli esimerkiksi palaamalla takaisin alkujuurille luontoon. 

“Vein kirvoja kihisevän paprikan ulos, ja ei mennyt kuin muutama päivä, niin muut hyönteiset olivat syöneet ne kirvat. Että se on tuo luonnon monimuotoisuus hyvä. Kun ei ole parvekeviljelyssä rikkaruohoja, niin ei ole niitä ötököitäkään. Joskus täytyy sitten mennä luonnon helmaan.” 

Kasvatustyötä pilke silmäkulmassa 

Kasvatusharrastuksessa on Salmelan mielestä pitkä liuta hyviä puolia. Itsetuotettujen elintarvikkeiden ja kasvun seuraamisen ilojen lisäksi Salmela kokee mullassa möyrimisen rentouttavaksi ja mukavaksi puuhasteluksi.  

“Ei tarvitse muuttaa maalle sen takia, voi ihan kerrostalossakin harrastaa, jos yhtään kiinnostaa. Se on kivaa ja piristävää, ja tulee sellainen hyvä olo. Varmaan se on se luonnon vaikutus, että se tekee ihmiselle hyvää”, Salmela pohtii.  

Vaikka omavaraistalous on edelleen joissain määrin yllättävänkin usean suomalaisen elämäntapa, poikkeaa se 1800-luvun Suomesta erityisesti yhdellä ratkaisevalla piirteellä. Nykypäivän suomalaiselle se on valinta, ei ainoa vaihtoehto. Siksipä viljelyn viehätystä onkin helppo ymmärtää.  

Ja koska on vapaus valita, ei toimentulo yleensä riipu sadon laajuudesta tai laadusta, ainakaan harrastajalla. Siksi Salmelakin kehottaa suhtautumaan ruukkujenpyörittelyyn tietyllä huumorilla. 

“Ei se niin vakavaa ole. Kerran kasvatin varhaisperunaa sillä ajatuksella, että saan siitä juhannusperunat. Huolellisen hoitamisen ja vaalimisen tuloksena ämpäristä löytyi lopulta kolme sellaista sormenpään kokoista perunaa. Laitoin ne tulitikkuaskiin ja totesin että taidanpa keittää makaronia. Se ei mennyt ihan putkeen, mutta lähetin siitä kuvan yhteen Surkein sato -kilpailuun ja voitin sieltä palkinnon, eli oli siitä sadosta hyötyäkin sitten!” 

Aivan tavallinen parvekekin voi muuttua innokkaan kasvattajan käsissä vihanneskeitaaksi. Kuva: Jennika Karppinen

Kokemuksen siivin omavaraisuutta kohti 

Myös entinen puutarha-alan ammattilainen Kaarina Keränen kasvattaa eläkkeellään kasveja kerrostalonsa parvekkeella. Keräselle harrastus on kuitenkin vahvasti myös omavaraisuuteen liittyvää.

”Etupäässä pyrkimys on kuitenkin omavaraisuuteen ruuan suhteen. Haluan saada tarvittavan ravinnon omalta parvekkeelta”, nainen kertoo. 

Jo 60-luvulta asti puutarha-alalla ollut Keränen odottaa edelleen joka kevät kädet syyhyten, että pääsisi kasvattamaan kasveja mielekkään harrastuksensa pariin.  Tänä keväänä Keränen on ehtinyt kasvattaa esimerkiksi herneitä, salaattia ja paprikaa parvekkeellansa kerrostalon viidennessä kerroksessa. Parvekkeella kasvavat kasvit tuovat paljon iloa Keräsen elämään.  

”Itse kasvatettu ruoka on todella hyvää ja parasta on, kun ruuan pääsee hakemaan omalta parvekkeelta. Kurkut ja tomaatit ovat suosikkejani, ne ovat paljon paremman makuisia itse kasvatettuina. Veri vetää vanhaan ammattiin ja kasvun ihmeen näkeminen on mukavaa seurattavaa”. 

Perinteiset ruukkukukat ja erilaiset yrtit ovat helppoja hoidettavia aloittelijallekin. Kuva: Jennika Karppinen

Kevät on harrastajan kulta-aikaa 

Puutarhat ruuhkautuvat etenkin keväisin ja kesäisin aloittelijoiden innostuessa kasvattamisesta. Kokenut kasvattaja osaa antaa tarkkoja ohjeita uusille harrastajille. 

”Kannattaa hankkia puutarhoista alkuja ensimmäisen kesän, niin pääsee ainakin alkuun ja kasvattamaan. Kannattaa myös aloittaa helposti kasvatettavilla ja syötävillä yrteillä”, Keränen vinkkaa. 

”Kasteluun minulla on myös yksi tärkeä huomio. Jos käyttää pulloja kastelun apuna, kannattaa ne olla lasia. Muovipullot antavan periksi ja kasvit imaisevat heti kaiken veden pois”. 

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*