Parralla ja parralla on eroa – partasuiden joukkiosta erottunut hyvää tekevä elitistiryhmä

Partaa pitää hoitaa. Kuva: Pixabay

Parrakkuus on edelleen muoti-ilmiö, mutta nyt joukosta on eriytynyt pienen eliitin hyväntekeväisyysporukka, jolle parta ei ole ainoastaan ulkomuotokysymys. Parralla ja parralla on kuitenkin eroja – herrasmiesjoukkoon ei sängellä pääse.

Bearded Villains Finland Ry eli vapaasti suomennettuna parrakkaat kelmit on viime vuonna perustettu hyväntekeväisyysporukka muhkeapartaisille hyville tyypeille tai herrasmiehille kuten Ville Arponen ja Mikko Eriksson kuvaavat joukkoaan Radio SuomiPopin haastattelussa. He tekevät hyvää kanssaihmisille. Esimerkiksi viime lauantaina Kuopion seudulla veljeskunta järjesti yksinäiselle lapselle syntymäpäiväjuhlat.

Suhtautuminen partoihin on vuosien aikana muuttunut. Aiemmin parta yhdistettiin merimiehiin tai prätkäjengiläisiin. Nykyään yhteiskunnan eri aloilla näkyy yhä enemmän partaukkoja. BV – porukassa parralla on merkitystä. Yhdistyksen pääsyvaatimuksena on sängen mittaa pidempi niin sanottu koko parta poskilla asti.

Alkuperäisen järjestön sivuilla yhdistyksestä kerrotaan, että he ovat elitistinen partasuiden veljeskunta. Bearded Villains Finland Ry:n kapteeni Samu Tuhkasaari selventää:

”Jäseniltä edellytetään eräänlaista ryhdikkyyttä ja se on meidän vastine eliitille. Se tarkoittaa kykyä toimia arvokkaasti, hyväksytysti ja kunniakkaasti kaikissa sosiaalisissa tilanteissa ja elämässä ylipäätään.”

”Minä olen parta, parta on minä, ilman partaa en ole minä”

Bearded Villains – yhdistyksen oululaiselle jäsenelle Jukka-Pekka Koiraselle parta on elämäntyyli ja miehinen etuoikeus.

”Luonnollisesti parrakkuus vaikuttaa identiteettiini ja siihen, mille kokonaisuudessaan ulkoisesti näytän. Parta on osa ulkomuotoa ja kokonaisuus. Pukeutuminen tai asusteiden valinta alkaa siitä, mikä on parran kanssa yhteensopivaa ja luonteenomaista. Parta saa minut tuntemaan itseni arvokkaalta ja miehekkäältä sekä ainutlaatuiselta.”

Yhdistyksen jäsenyys on Koiraselle tärkeä osa elämää. Hänelle veljeskunta on yhtä kuin uskollisuus, arvostus ja perhe.

”Tunnen sympatiaa muita partasuita kohtaan. Vain parrakas mies tietää millainen on olla partasuu. Minulle parta on tosin ainoastaan posket peittävä kokoparta. Muita viritelmiä en parroiksi tunnusta, olen tästä hyvin tarkka.”

Joulu on tunnetusti hyvää tekevien partasuiden sesonkiaikaa. Kunhan parta vaan on tarpeeksi suuri. Ja valkea.

"Jokainen parta on täysin yksilöllinen kuten sormenjäljet", Jukka-Pekka Koiranen kuvailee. Kuva: henkilön oma arkisto.
”Jokainen parta on täysin yksilöllinen, kuten sormenjäljet”, Jukka-Pekka Koiranen kuvailee. Kuva: henkilön oma arkisto.

Lähteet:

Radio SuomiPop: Menestyjät – Vierassarjan parrakkaat hyväntekijät: ”Pieni on kaunista”

Savon Sanomat: Partakerho järjesti yksinäiselle lapselle synttärit – ”Ei kutsuille kukaan kuitenkaan ilmesty”.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*