Päivityksiä lastensuojelun laatusuositukseen

Sijaishuollon kriteereissä painotetaan yksilön hyvinvointia. Kuva: Pixabay

Lastensuojelun laatusuositus on päivitetty Sosiaali- ja terveysministeriön ja Suomen Kuntaliiton toimesta. Samalla laadittiin laatukriteerit sijaishuoltoon ja valvontaan.

Päivitetyssä laatusuosituksessa korostetaan entistä vahvemmin ihmissuhdeperustaista, lapsilähtöistä ja lapsen oikeuksista huolehtivaa työskentelyä.

”Lastensuojelun työntekijöiden kuormitus on huolestuttava monissa kunnissa. Tilannetta voidaan kuitenkin helpottaa monin toimin’’, toteaa Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio.

Eri puolilla Suomea lastensuojelu on organisoitu eri tavoin. Asiakasmääriin vaikuttavat muun muassa alueelliset, sisällölliset ja asiakkaan palvelutarpeisiin liittyvät tekijät. Päivitetyssä laatusuosituksessa lähtökohtana on se, että yhtä lastensuojelun työntekijää kohden on enintään 25 lasta. 

Suositus on erityisesti päättäjille ja ammattilaisille. Se on tarkoitettu myös lapsille ja perheille kertomaan siitä, mitä laadukkaalta lastensuojelulta voi odottaa. 

Sijaishuolto rakennetaan jokaiselle lapselle yksilöllisesti. Laatukriteerit luovat perustan sille, että sijaistoiminta on laadukasta. Erityisesti kriteereissä painotetaan yksilön hyvinvointia.

Lähde: Lastensuojelun laatusuositus päivitetty – uutena asiana laatukriteerit sijaishuoltoon ja valvontaan

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*