Päivän gallup: Oletko käyttänyt sosiaalista mediaa työnhaussa?

Kuva: Pixabay

Sosiaalinen media on nykyään jatkuvasti läsnä monen ihmisen arjessa. Somekanavia käytetään apuna jopa töitä hakiessa ja tarjottaessa. Kysyimme muutamalta Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijalta heidän kokemuksiaan ja ajatuksiaan sosiaalisen median hyödyntämisestä työnhaussa.

 

”En ole käyttänyt somea työnhaussa. Uskon kyllä, että siitä on hyötyä. Esimerkiksi Facebookissa saattaa bongata, kun yritykset ilmoittavat avoimista työpaikoista. Itse ei tule niin paljon somea käytettyä ja uskon, että sen käyttö työnhaussa riippuu paljon alasta. Luulen, että siihen suuntaan ollaan kyllä tulevaisuudessa menossa, nykynuoriso näkyy markkinoivan paljonkin sosiaalisessa mediassa”, sanoo LVI-alan opiskelija Ilkka Katainen.

 

”En ole käyttänyt. Somessa verkostoituminen on nopeampaa ja helpompaa, kuin perinteisissä työnhaun kanavissa. Olen huomannut, että on opiskelijoita, jotka hyödyntävät somea hankkimalla näkyvyyttä. Esimerkiksi oman alan keskusteluyhteisöissä saa nopeasti huomiota. Uskon, että some voi toimia apuna työnhaussa”, kertoo energiatekniikan opiskelija Sanna Hiltunen.

 

”En ole varsinaisesti käyttänyt somea apuna työnhaussa. Olen saanut työtarjouksia Facebookin välityksellä, mutta ainoastaan jo ennestään tutuilta ihmisiltä. Kulttuurialalla on olemassa erilaisia Facebook-ryhmiä, joissa haetaan esimerkiksi avustajia elokuviin. Omalla alallani on melko yleistä, että somea hyödynnetään tässä tarkoituksessa. Ulkomailla tanssijoilla videonäytteet ovat melkein välttämättömyys, mutta Suomessa tämä ei ole vielä niin yleistä”, tanssinopettajaopiskelija Ville Sievänen tuumaa.

”En ole hyödyntänyt somea töitä hakiessani. Olen kuitenkin nähnyt ihmisten esimerkiksi hakevan työntekijöitä Facebookin kautta. Omankin alan töitä voisi olla mahdollista löytää sitä kautta. Uskon, että tulevaisuudessa ollaan menossa siihen suuntaan työnhaussa”, pohtii konetekniikan opiskelija Jarno Haapalainen.

 

 

Teksti ja kuvat: Saara Karjalainen ja Helena Koivusalo

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*