Päivän gallup: Mitä mieltä olet alkoholilain muutoksesta?

Kuva: Pixabay

Eduskunta päätti perjantaina enintään 5,5-prosenttisten alkoholijuomien tuomisesta ruokakauppoihin äänin 98­–94. Kysyimme ihmisiltä, mitä mieltä he ovat tulevista uudistuksista ja mitä vaikutuksia he uskovat sillä olevan.

 

”Ei herätä intohimoja mihinkään suuntaan, enkä usko sen vaikuttavan omaan elämääni millään lailla. Kuvittelisin, että nostaminen jollain lailla vapauttaa ilmapiiriä hyvään suuntaan. Toivottavasti jossain vaiheessa kyseinen asia ei olisi enää eräänlainen tabu, vaan ihmiset suhtautuisivat siihen kuten normaaliin asiaan”, miettii Raimo Paasi.

 

 

 

”Mielestäni se on ehdottomasti hyvä asia. Uskon, että rajan nostaminen helpottaa oikeanlaisen ruokajuoman valintaa, kun ruokakauppojen valikoima laajenee. En usko, että kulutus tulee lisääntymään. Nykyisinkin Alkot ovat usein ruokakauppojen yhteydessä”, pohtii Petri Heikkinen.

 

 

 

 

”Mielestäni vahvojen oluiden myyminen Alkossa riittäisi, ja nykyinen systeemi toimii. Aikoinaan oluiden tuominen kauppaan nosti kulutusta ja alkoholin aiheuttamat haitat ovat erittäin suuria. Toivoisin melkein, että kulttuuri muuttuisi pikkuhiljaa terveellisiä elämäntapoja ja raittiutta ihannoivaksi. Esimerkiksi Venäjällä tällaista on jo ollut”, kertoo Pauli Hyvönen.

 

 

 

 

”Tämä on mielestäni hyvä kehityssuunta, Suomi on vieläkin vähän tällainen holhousmaa. Esimerkiksi Sveitsissä viiniä saa ruokakaupasta, eikä se ole siellä aiheuttanut ongelmia. Omaan elämääni tämä ei juuri vaikuta, sillä en juo alkoholia. En usko, että vaikutukset kansanterveyteenkään ovat erityisen merkittäviä”, toteaa Maija Myllykangas.

 

Teksti ja kuvat: Sulevi Kärkkäinen ja Timo Kaustinen

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*