Päivän gallup: Mihin opiskelijat suuntaavat valmistuttuaan?

Ouluun muuttaa tasaisena virtana nuoria opiskelemaan. Mutta myös nuorten aikuisten muuttotahti pois Oulun seudulta on melko kiivas. Kysyimme Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoilta heidän tulevaisuuden suunnitelmistaan.

Aiotko valmistumisesi jälkeen jäädä asumaan ja työskentelemään Ouluun? Mikä saisi sinut muuttamaan suunnitelmiasi?

 

”Kyllä aion. Tyttöystäväni asuu myös täällä Oulussa ja hänen opiskelunsa kestävät vielä noin viisi vuotta. Tykkään asua täällä ja Oulusta kaupunkina muutenkin. En osaa yhtään sanoa, mihin muuttaisin, mikäli lähtisin täältä pois. Sukulaisia kyllä asuu vähän etelämpänä, joten sinnekin voisi houkutella muuttaa”, tietotekniikan insinööriksi keväällä 2019 valmistuva Miikka Ahola miettii.

 

 

 

”En aio jäädä Ouluun. Olen tullut tänne Keski-Suomesta opiskelemaan, samoin kuin mieheni. Lähes kaikki sukulaisemme ja läheisemme asuvat siellä. Valmistuttuamme suuntaamme joko takaisin Keski-Suomeen tai Helsingin seudulle jatko-opiskelunkin vuoksi. En tiedä, saisiko mikään meitä jäämään Oulun seudulle. Sen olisi oltava niin loistava työtarjous tai vastaava, että jäisimme”, pohdiskelee musiikkipedagogiksi opiskeleva Noora Suominen.

 

 

 

”Tuskin jään Oulun seudulle. Siihen ei ole mitään erityistä syytä, mutta valmistumisen jälkeen haluan vain katsella maailmaa. Luultavasti muutan jonnekin etelän suuntaan”, kertoo luonnonvara-alan opiskelija Riikka Tarkka.

 

 

 

”Aikomuksenani on jäädä Ouluun valmistumiseni jälkeen. Työllistyminen tietenkin mietityttää, että tulenko saamaan Oulusta töitä. Jos muuttaisin pois Oulusta, en tiedä yhtään mihin siinä tapauksessa muuttaisin. Myös ulkomaat voisi sitten olla vaihtoehtona”, pohtii energiatekniikkaa opiskeleva Maria Pulkkinen.

 

 

 

 

 

 

 

 

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*