Päivä ministerin työparina

Kempeleläinen liiketalouden opiskelija Venla Vaarala pääsi tapaamaan opetusministeri Li Andersonia (vas.) ja toimimaan hänen työparinaan yhden päivän ajan. Tapaaminen oli yksi palkinnoista Uskalla Yrittää -kilpailussa, jonka Vaarala voitti viime keväänä.

Työpäivään sisältyi opetus- ja kulttuuriministeriön tiloissa pidettyjä kokouksia, vierailu ammattiopisto Varialla sekä tutustuminen eduskuntataloon ja pikkuparlamenttiin. Vaarala pääsi nauttimaan myös lounaan kuuluisassa eduskunnan kuppilassa. Lounasseurana toimi ministerin avustajat.

Vaaralan yllätti poliitikkojen ja heidän avustajiensa työmäärä. 

’’He painavat pitkää päivää ja tekevät stressaavaa työtä. Palkkansa he kyllä ansaitsevat, vaikka puhutaan, että heille maksetaan liikaa’’, Vaarala kertoo. 

Päivä huipentui Eteläesplanadille Uskalla Yrittää -kilpailun ja päivän järjestäneen Nuori yrittäjyys -yhdistyksen päätöstilaisuuteen.

Asiasta uutisoi ensimmäiseksi sanomalehti Kaleva.

Lähde: Venla huomasi, että ope­tus­mi­nis­te­ri Li Andersson nauttii työstään täysin siemauksin, vaikka työ näyttää stres­saa­val­ta – ­Kem­pe­le­läis­opis­ke­li­ja pääsi Helsinkiin päiväksi ministerin työpariksi

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*