Oulun terveysjohtaja ei välttämättä järjestäisi pikkujouluja lainkaan

Kuva: Pixabay.com
Kuva: Pixabay.com

Oulun kaupungin terveysjohtaja Jorma Mäkitalo kommentoi Twitterissä, ettei pikkujoulujen juhlinta ole välttämättä kannattavaa ollenkaan. Mäkitalon mukaan pikkujoulujen yleiset viettotavat ovat riskialttiita tartunnoille.

Virallisessa THL tiedotteessa kehotetaan juhlimaan pikkujoulut alle kymmenen hengen porukoissa, sekä pitämään yhden viiva kahden metrin väliä kanssajuhlijoihin ja pitämään huolta hygieniasta.

”Poikkeuksellisena aikana hauskat yhteiset hetket ja kokemusten jakaminen ovat tärkeitä jokaiselle. Siksi sosiaalista kanssakäymistä ei kannata kokonaan ohittaa, vaan suurille kokoontumisille voi keksiä turvallisia vaihtoehtoja”, sanoo johtaja Mika Salminen THL:stä. 

”Jos työ- tai harrastusporukka juhlii pienissä, alle 10 ihmisen ryhmissä, pienenee myös riski, että kaikki organisaation työntekijät tai joukkueen jäsenet sairastuvat tai ovat yhtä aikaa karanteenissa. Tärkeää on, että ryhmät pysyvät eri tiloissa”, Salminen huomauttaa.

Tiedotteessa suositellaan Koronavilkku-sovelluksen käyttöä, ja että halauksen voi korvata vaikka hymyllä.

Twitter: Jorma Mäkitalon kommentti

THL: Juhlakausi alkaa – vietä pikkujouluja turvallisesti!

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*