Oululaiset pyöräilijät kertovat yleisimmistä vaaratilanteista – ”Raksilassa vaarallinen suojatie”

Pyöräily on Oulussa suosittu liikkumistapa, mutta millaisiin vaaratilanteisiin pyöräilijät kohtaavat? Kuva: Sami Aspelund

Kauppurienkadun ja Isokadun risteyksessä Valkean edessä käy torstaina keskipäivällä kova kuhina. Joukossa on runsain määrin pyöräilijöitä, joille vaaratilanteet liikenteessä ovat tuttuja.

”Meillähän pitäisi olla täällä Suomessa oikeanpuoleinen liikenne. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan”, toteaa vanhempi herra hymyssä suin, ja viittaa sinne tänne poukkoileviin pyöräilijöihin.

Moni muukin kulkija kokee väärällä puolella katua kulkevat ihmiset vaaralliseksi. Äkillisiä vaaratilanteita aiheuttaa myös yllättävät tienylitykset ja puolen vaihtamiset.

”Varsinkin älykännykkää katsovat ihmiset eivät aina huomaa katsoa taakseen ennen kuin siirtyvät tien toiselle puolelle”, toinen pyöräilijä toteaa.

”Porukalla vallataan koko tie”

Monilla pyöräilijöillä on sanansa sanottava myös leveästi liikkuville porukoille. Sekä jalankulkijat että pyöräilijät liikkuvat usein vierekkäin ja saattavat tukkia koko kevyen liikenteen väylän. Porukasta ei pääse ohi, eikä edes kellonsoitto saa aina väkeä siirtymään oikeaan laitaan.

”Eihän sitä autoillakaan ajeta vierekkäin ja vallata samalla koko tietä”, eräs nuori nainen huomauttaa, ja toteaa yleisten liikennesääntöjen olevan hukassa.

Toinen pyöräilijä huomaa vaaratilanteita syntyvän myös kuulokkeiden käytöstä.

”Jos näkö on ainoa aisti, jolla liikennettä havainnoi, jää pirikellot ja tööttäykset helposti kuulematta.”

Kajaaninkadun suojatiet Intiön hautausmaan kohdalla nähdään vaarallisimpana paikkana pyöräilijöille. Kuva: Sami Aspelund

Suurimpana uhkana autoilijat

Jalankulkijoiden ja toisten pyöräilijöiden ajattelematon käytös ärsyttää monia pyöräilijöitä. Vaarallisimpana tekijänä nähdään kuitenkin autot. Viimeisin kuolemaan johtanut kohtaaminen pyöräilijän ja auton välillä sattui Oulussa 19. lokakuuta. Kaleva uutisoi Isokadun ja Albertinkadun risteyksessä suojatietä ylittäneestä naisesta, joka jäi oikealle kääntyneen rekan alle.

Oululaiset pyöräilijöitä haastatellessa yksi paikka tuntuu nousevan esiin muita useammin, kun kysytään vaarallisimmista paikoista pyöräilijöille: Raksilan marketeilta ajettaessa Oysille päin Kajaanintien ylittää kaksi suojatietä, joissa ei ole valoja. Autoilijat eivät aina huomaa yllättävää suojatielle kääntyjää, eivätkä pyöräilijät aina odota autoilijan selvää jarrutusta. Raksilassa usein polkeva nainen kertoo törmänneensä samaan vaaratilanteeseen toistuvasti.

”Kaksikaistaisen tien toista puolta ajava auto kyllä pysähtyy suojatien eteen, mutta viereisellä kaistalla autot painavat täyttä vauhtia ohitse.”

Oulun pyöräilyonnettomuuksia tutkiessa selviää, että valtaosa niistä tapahtuu juurikin risteysalueilla. Strafica.fi palvelu ylläpitää sovellusta, jonka kartasta voi nähdä loukkaantumiseen johtaneet onnettomuudet.

Lähteet:

Kaleva: Pyöräilijä jäi kuorma-auton alle 

Strafica.fi: Onnettomuudet kartalla

Share

1 Comment

  1. Suojatielle kääntyvä pyöräilijä Raksilan suoralla ei noudata liikennesääntöjä. Pyöräilijä on väistämisvelvollinen, toisin kuin jalankulkija.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*