Yhteisöllisyys kannattelee yksityistä salia korona-aikana

Koronapandemiasta huolimatta monet ketjukuntosalit ovat saaneet pitää ovensa normaalisti auki. Yksityisten kuntosalien on kuitenkin täytynyt ottaa useita asioita huomioon. CrossFit Roudan toimintaan on tehty muutoksia pitkin vuotta, mutta pandemian luomalle pelolle ei ole annettu valtaa. Aleksi Kortesalmi on toinen Roudan omistajista. Hän kertoo yrittävänsä pysyä positiivisena tilanteesta huolimatta ja huolehtimaan vain niistä asioista, joihin pystyy vaikuttamaan.

Aleksi Kortesalmi on toinen CrossFit Roudan omistajista. Kuva: Viivi Hanhineva

Muutoksia crossfit-salin toimintaan

Kun koronavirus keväällä alkoi leviämään Suomessa, koko tilanne tuntui epätodelliselta. Kortesalmi ei osannut olla huolissaan, sillä uskoi tilanteen laantuvan parissa kuukaudessa. Salilla kuitenkin suhtauduttiin asiaan vakavasti ja toimintaan tehtiin tilanteen vaatimia muutoksia. Asiakasmääriä pienennettiin niin, että salilla sai olla yhtäaikaisesti vain kymmenen ihmistä. Aukioloaikoja pidennettiin ja treeniaikoja lyhennettiin. Valmennukset siirtyivät nettiin, ja asiakkaille tehtiin kotitreenejä. Salin välineitä vuokrattiin asiakkaille kotiin, ja salilla käytettäviä välineitä alettiin desinfioimaan.

Maaliskuussa salilta irtisanoutui noin 40 jäsentä, mutta yrittäjä ei ollut huolissaan. Yli puolet irtisanoutuneista palasikin kesän aikana takaisin. Vaikka koronan suhteen eletään edelleen epävarmoja aikoja, yrittäjä on toiveikas eikä usko, että tilanne riistäytyy käsistä.

 ”Jos valtiolta tulisi käsky sulkea kuntosali, silloin oltaisiin tietenkin pulassa. Se olisi harmi, sillä rakastan työpaikkaani enkä tiedä mitä tekisin, jos en olisi täällä”, Kortesalmi pohtii.

CrossFit Roudassa välineet desinfioidaan. Kuva: Viivi Hanhineva

Miten mahdolliseen tartuntaan on varauduttu?

Asiakkaan tai valmentajan mahdollisuus sairastua virukseen huolestuttaa, mutta siihenkin vaihtoehtoon on varauduttu. Roudassa on käytössä järjestelmä, jonka kautta jäsenet ilmoittautuvat treenaamaan. Järjestelmästä omistaja näkee suoraan, kuka salilla on milloinkin ollut treenaamassa. Jos joku jäsenistä ilmoittaisi saaneensa tartunnan, järjestelmästä nähtäisiin, ketkä hänen seurassaan ovat mahdollisesti altistuneet virukselle. Näin tilanteeseen voitaisiin puuttua heti.

”Eniten huolestuttaa, miten tieto tartunnasta vaikuttaisi salin maineeseen ja miten ihmiset uskaltaisivat jatkossa täällä käydä”, yrittäjä toteaa.

Valmentaja huolissaan työstään

Miika Antti-Roiko valmentaa painonnostoa Routa weightlifting -pienryhmissä. Maaliskuussa Antti-Roiko ei uskonut koronan vielä hetkeen vaikuttavan Roudan toimintaan, kunnes eräänä sunnuntaina painonnostotunnin jälkeen tuli tieto, ettei valmennuksia toistaiseksi jatkettaisi.

”Sinä päivänä ei ollut mitään normaalista poikkeavaa, ja siinä asiakkaiden kanssa viimeisen tunnin jälkeen vielä naureskeltiin. Sitten Aksu tuli sanomaan, ettei ensi viikolla ole enää mitään ohjattua, vaan nyt lyödään homma kiinni. Se tuli kyllä tosi äkkiä silloin”, hän muistelee.

Isoin huoli silloin oli salin kohtalo ja se, jatkuvatko työt edelleen. Valmentaminen on hänelle tärkein tulonlähde ja ensimmäinen palkkatyö, mitä painnonnostajana uransa rakentanut Antti-Roiko tekee. Mitään varasuunnitelmaa valmentamisen tilalle ei ole, eikä hänkään vaihtaisi työtään Roudassa mihinkään.

Miika Antti-Roiko seuraa tarkasti valmennettaviensa nostoja. Kuva: Viivi Hanhineva

Lojaalit asiakkaat tukena epävarmoina aikoina

Painonnostovalmennukset hoidettiin keväällä tekstiviestien ja videoiden välityksellä. Tilanteeseen nähden homma toimi hyvin, eikä asiakkaita lähtenyt paria ihmistä enempää. ”Ihmiset olivat todella lojaaleja ja odottivat nöyrästi, milloin homma taas jatkuu”, Antti-Roiko toteaa.

Kesällä tilanne alkoi normalisoitumaan, kun valmennuksia jatkettiin niin crossfitin kuin painonnostonkin puolella. Antti-Roiko haluaa olla realistinen ja pyrkii elämään päivä kerrallaan. Hän on kuitenkin huomannut itsestään ja asiakkaistaan, että ihmiset ovat stressaantuneita ja väsyneitä pandemian vuoksi.

Tämänhetkiseen tilanteeseen valmentaja on kuitenkin tyytyväinen. Hän uskoo, että kaikesta selvitään niin kauan kuin Routa saa jatkaa toimintaansa, vaikka huonompia jaksoja välillä tulisi.

Pandemian aikana CrossFit Routaa on kannatellut vahva yhteishenki, ja valmentajat sekä asiakkaat ovat sopeutuneet kaikkiin muutoksiin hyvin. ”Routa on tosi monelle tärkeä paikka, ja kaikilla jäsenillämme on tänne jonkinlainen tunneside. Minulla on ollut koko ajan tosi varma fiilis siitä, että tästä selvitään, sillä kukaan ei halua menettää tätä paikkaa”, Kortesalmi kertoo.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*