Vuosi kaukana kotipaikkakunnalta muutti elämän suunnitelmat

Aino Marjamaa on tuttu näky kahvila Tuokiossa. Kuva: Sipe Myllyniemi

Pakkahuoneenkadulla kahvila Tuokiossa ikkunan eteen nurkkapöytään on asettunut vaalea nuori nainen. Pöydässä saadaan selostus kahvilan vegaanisista tuotteista. Aino Marjamaa on tuttu näky Tuokiossa, josta on tullut hänelle kantakahvila Oulussa.

Juuri 20 vuotta täyttänyt Aino muutti vuosi sitten Jämsästä Ouluun poikaystävänsä perässä. Yli puolen vuoden ajan ennen muuttoa lähes jokaiseen viikonloppuun sisältyi yli kymmenen tuntia matkustamista Suomen toiselle puolelle.

Lähes tarkalleen vuoden päivät Oulussa kirjoilla asunut Aino kertoo, että välimatka Jämsään kotipaikkakunnalle on hyvä sekä henkisesti että fyysisesti. Poikaystävä, Semi, pääsi kouluun Ouluun syksyllä 2017 ja aloitti koripallon pelaamisen Oulussa. Oli selvää, että Aino muuttaisi myös Ouluun, kunhan lukio Jämsässä tulisi päätökseen.

”Se on joku rakkauden voima, mikä saa ihmisen tekemään outoja asioita, kuten vaikka muuttamaan toiselle puolen Suomea tyhjän päälle”, hän kertoo hymyillen.

Aloittaessaan lukion vuonna 2015 Aino Marjamaalla oli tulevaisuudestaan tarkka suunnitelma: lukion jälkeen alkaisi lääkikseen pyrkiminen ja muutto suureen kaupunkiin poikaystävän luo. Suunnitelmasta on pitänyt ainoastaan muutto poikaystävän luo suureen kaupunkiin, sillä pääsykokeiden jälkeen edessä oli välivuosi.

Suuri mutta pieni kaupunki 

Jämsässä koko elämänsä asunut Aino haaveili teininä elämästä New Yorkissa tai muussa suuressa kaupungissa. Oulu on huomattavasti suurempi paikka asua kuin Jämsä, mutta täällä asuessaan hän kertoo alkaneensa arvostamaan enemmän pienen kaupungin etuja.

Esimerkiksi kirjastoissa uusia kirjoja saa jonottaa lainattavaksi kuukausikaupalla, kun taas Jämsässä nopeana saattoi kirjan saada lähes heti käsiinsä. Myös terveydenhuollon palveluiden äärelle pienemmällä paikkakunnalla pääsi jopa saman päivän aikana, mutta täällä Oulussa vastaanotolle saattaa päästä vasta parin viikon kuluttua.

”Toisaalta Ouluun muuttaminen on ollut turvallisen pehmeä laskeutuminen suuremman kaupungin elämään ja aikuisuuteen, koska tämä on iso pieni paikka. Täältäkin löytyi kodiksi mukava pieni asunto omalla pihalla. Ei edes huomaa asuvansa kaupungissa”, Aino kertoo.

Viime kesänä Aino ja Semi lähtivät interrailille Eurooppaan kolmen viikon ajaksi. Matkan aikana he majoittuivat pääasiassa vieraiden ihmisten kodeissa, mikä oli kokemuksena uusi ja näytti erilaisia kulttuureja. Matkan jälkeen he saivat idean kutsua vuorostaan ”koko maailman kylään” omaan kotiinsa, ja syksyllä heillä olikin takapihallaan ulkomaalaisia matkaajia telttailemassa.

Ouluun palatessa oli edessä töiden etsiminen, mikä ei ollut yhtä helppoa kuin Jämsässä. Hetken aikaa Aino työskenteli jäätelökioskilla, mistä hän sai myös ensimmäiset kaverinsa Oulussa. Syksyn alussa päättäväinen nuori nainen työllisti itsensä aloittamalla lasten hoidon oman toiminimen alla, sillä muita töitä ei tahtonut löytyä suuresta kaupungista.

Välivuosi sai miettimään tulevaisuutta

Pakon edessä lukion jälkeen alkanut välivuosi opinnoista muutti suunnitelmia ja ajatuksia elämästä niin paljon, että Aino kertoo yllättyneensä.

”Soittelin juuri vähän aikaa sitten lukion opon kanssa ja kerroin, ettei lääkis enää kiinnostakaan ja tulevaisuus on täysin auki. Opo kuulosti puhelimessa jopa hieman helpottuneelta, sillä olin uskaltanut avata vaihtoehtoja muillekin teille”, hän naurahtaa.

Elämää ei voi ajatella suorituksena, jonka tavoitteita on opiskelu, työllistyminen ja perheen perustaminen. Aino kertoo, että tulevaisuudessa hän voisi lähteä opiskelemaan psykologiaa. Erityisesti kiinnostavia aiheita ovat raskaus ja synnytys, joiden parissa terapeuttina toimiminen voisi olla yksi vaihtoehto tulevaisuudessa.

Tällä hetkellä Aino ja Semi ovat molemmat töissä Oulussa, sillä poikaystäväkin huomasi pian opiskelun aloittamisen jälkeen olevansa väärällä alalla.

”Kouluun pääsemisen kanssa ei ole kiire, sillä haluan elää nyt vielä, kun olen nuori. Ei sitä koskaan tiedä millaista on, kun ollaan 80-vuotiaita. Ei silloin välttämättä olla eläkkeellä, joten parempi elää nyt vielä, kun voi”, Aino toteaa.

Vaikka Oulu ei kovin iso kaupunki olekaan, haaveilee Aino silti pääsevänsä asumaan pienemmälle paikkakunnalle vanhaan omakotitaloon, ja hän kertoo harrastavansa Semin kanssa ajoittain 1920-luvun talojen selailua myyntisivustoilta.

”Ehkä meillä joskus on vanha kartano, jossa voin pitää omaa terapiavastaanottoani”, Aino haaveilee.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*