Viestinnän opiskelijoiden taideteos heijastettiin viikonloppuna Sahasaaren rakennuksen seinälle – Oamkin opiskelijat mukana valofestivaalissa viidettä vuotta peräkkäin

Keskustan alue oli täynnä festarivieraita koko viikonlopun. PLUSMIINUS-teos näkyi selvästi jo kaukaa Hupisaarilta päin tultaessa. Kuva: Jaakko Koivukangas

PLUSMIINUS-nimeä kantava teos esitettiin viime viikonloppuna kolme päivää kestävän Lumo-valofestivaalin ohjelmistossa. Teos on Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) Kulttuurialan opiskelijoiden yhteistyötä.

Kaksi kuukautta työstetty animaatioteos on 38:n opiskelijan yhdessä toteuttama. Teoksen luomiseen osallistui viestinnän opiskelijoita, musiikkipedagogiopiskelijoita sekä vaihto-opiskelijoita.

Sahasaaren vanhojen rakennusten kupeeseen on kaivattu jo pitkään kaupunkikulttuuria. Opiskelijoiden animaatio heijastettiin 83 vuotta vanhan korjaamorakennuksen seinälle. Kuva: Jaakko Koivukangas

Esitys avautuu abstraktin taiteen ja kauniiden visualisointien kautta ja jatkuu eteenpäin myös konkreettisemmin erilaisten maailmojen ja hahmojen kanssa. Teoksen äänitehosteet tukevat vahvasti huippuhetkiä tunneskaalan molemmilta puolilta. Teosta varten sävelletty musiikki jää soimaan päähän koko festivaali-illan ajaksi. Kauniiden lintuanimaatioiden teema liitää kahdentoista minuutin pituisen teoksen läpi, jonka huippuhetkeksi jää Paluu tulevaisuuteen-elokuvista inspiraatiota ottanut kohtaus, jossa autoilevat kaverukset matkustavat ajassa juuri ennen katastrofia.

Belgialainen vaihto-opiskelija Thomas Van Den Bergh katseli teosta torstaina ennen festivaaliviikonlopun alkua. Hän on animoinut osan, joka näkyy alkupuolella teosta. Ajatus teoksen julkisesta esittämisestä jännitti häntä aluksi, sillä hän näyttää animaatiojälkeään ensimmäistä kertaa julkisesti suurelle yleisölle. Onneksi työryhmä oli tiivis, kommunikoiva ja yhteistyöhaluinen.

Projektiin osallistuminen toikin Van Den Berghille rohkeutta alan töihin:

”Jos aion tulevaisuudessa tehdä jotain animaatioihin liittyvää, niin olen tämän työn jälkeen itsevarmempi.”

Torstaina esitystä oli seuraamassa satunnaisia ohikulkijoita sekä ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Kuva: Jaakko Koivukangas

Lumo-valofestivaali järjestetään tänä vuonna yhdeksättä kertaa. Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijat ovat mukana festivaalin ohjelmistossa viidettä vuotta peräkkäin. Lumo-valofestivaalin ohjelmapäällikkö Jarkko Halunen odottaa innolla merkittävää festivaalin kymmenettä juhlavuotta ja painottaa opiskelijayhteistyön tärkeyttä:

”Opiskelijayhteistyö on todella tärkeää ja yksi tärkeistä jutuista, mitä on haluttu pitää mukana festivaassa. Se tarjoaa opiskelijoille hienon näytön paikan, ja toivomme, että tätä kautta syntyy uusia tekijöitä ja toimijoita kaupunkiin.”

Mun Oulu: Ainolanpuiston Sahasaareen elämää ja kulttuuria

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*