Vapaaehtoisvoimin eläinten puolesta

Oulun eläinsuojeluyhdistys toimii täysin vapaaehtoisvoimin.

Useimmat lemmikinomistajat ovat vastuullisia ihmisiä, mutta aina näin ei ole. Tämän tietää myös Oulun seudun eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Minna Ahonen.  

Eläinsuojeluilmoitukset katsotaan aina tapauskohtaisesti. Osasta selvitään eläinsuojeluneuvojan ohjeistuksella tai käynnillä, mutta jos ilmoituksen perusteella voidaan olettaa, että kohteessa on esimerkiksi päihde- tai mielenterveysongelmaa, tai väkivallan uhkaa, ilmoitukset välitetään eteenpäin valvontaeläinlääkärille. Eläinsuojelulain rikkoutuessa kuvioihin astuu usein myös poliisi.
”Aina ne (eläinsuojeluilmoitukset) eivät ole aiheellisia, mutta eihän sitä kotona istuessa tiedä. Siksi jokainen ilmoitus tarkastetaan”, Ahonen kertoo.

Tarinoita on myös toisenlaisia. Moni ottaa yhdistykseen yhteyttä vaikkapa muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Ahosen mukaan heille tulee eläimiä niin viranomais- ja sosiaalitoiminnan kautta, mutta myös esimerkiksi lemminkin omistajan menehtyessä tai joutuessa pidemmäksi ajaksi sairaalaan.  

ESY:n kautta uuden kodin löytänyt maatiaiskissa Mouru nauttii saunan jälkilämmöistä. (Kuva: Maria Nikkilä)

Uusi koti löytyy pääosin helposti, mutta iäkkäämpien tapausten kohdalla tilanne on haastavampi – etenkin jos eläimellä todetaan jokin sairaus, vaikkapa diabetes tai munuaisten vajaatoiminta. ”Pitää löytää sellainen ihminen, joka sitoutuu siihen lääkintään, ja on valmis tarjoamaan iäkkäämmälle eläimelle kodin, mutta onneksi heitäkin on.” 

Muutakin kuin eläinsuojelua

Oulun ESY:llä on monta rautaa tulessa. Vuonna 1962 perustettu yhdistys ylläpitää mm. Sanginsuun eläintenhautausmaata, huolehtii lintujen talviruokinnasta Oulun kaupungin alueella, antaa eläinsuojeluneuvontaa, avustaa vähävaraisia lemmikinomistajia Diakoniatyön kautta sekä tekee kouluvierailuja, joilla kerrotaan eläinsuojelutyöstä. Kaikki toiminta on kuitenkin täysin vapaaehtoista. ”Meillä on hyvä porukka, jossa on osaamista monelta eri osa-alueelta, mutta tarvitsemme lisää apukäsiä esimerkiksi hoitamaan kouluvierailuja tai auttamaan siirtämään toimintaa koronan takia verkkoon”, Ahonen toteaa. Tällä hetkellä yhdistyksellä on reilu kymmenen aktiivista jäsentä. Kaikkiaan yhdistyksen jäsenmäärä on noin 400.
”Aktiiveja on liian vähän työmäärään nähden, jotta saisimme kaikki osa-alueet pyörimään täysillä ja pystyisimme kehittämään samalla uutta.” 

Oulun ESY julisti vuonna 2004 ensimmäisenä Suomessa eläinten joulurauhan. Nykypäivänä perinne on levinnyt useampaan yhdistykseen ympäri maan.
(Kuva: Minna Ahonen)

Tärkeässä roolissa on myös sijaiskotitoiminta. ”Sijaiskoti antaa lemmikille sen kipeästi tarvitsemaa rakkautta ja hellää huolenpitoa siihen asti, että sille löytyy pysyvä lopullinen koti, tai se palautuu takaisin omistajalleen”, kerrotaan yhdistyksen sivuilla. Sijaiskodiksi voi tarjoutua kuka vain, mutta seula on tiukka. Ahonen neuvoo, että lähestyä kannattaa sähköpostitse, jossa kertoo itsestään, eläinkokemuksestaan ja siitä, minkälaiset oltavat voisi ”lainalemmikille” tarjota. Tämän jälkeen saa luettavakseen oppaan, jossa kerrotaan toiminnasta tarkemmin. Jos kiinnostusta yhä ilmenee, sovitaan haastattelu sijaiskotivastaavien kanssa kotia tarjoavan luokse, jolloin päästään tutustumaan puolin ja toisin, sekä vielä varmistamaan sijaiskodin olosuhteet. Kustannuksia ei tästä sijaiskodille tule, sillä ESY hoitaa kaikki ruokinta- ja mahdolliset muut kulut.  

Jos haluat auttaa:

  • Sijaiskotitoiminta
  • Lahjoita ruokaa, kuivikkeita, tarvikkeita, leluja tai matolääkkeitä
    Osoite: Töllintie 50, 90230 Oulu
    Puhelin: 040 7637565, päivystys arkisin klo 10-12
  • Suora raha-apu pankkitilille: FI29 5742 3120 0363 44, BIC: OKOYFIHH
  • Liity jäseneksi

Lisätietoa: Oulun seudun eläinsuojeluyhdistys

Jutun kuvatekstiä korjattu 8.12. klo 11.20. Oulun seudun eläinsuojeluyhdistys julisti ensimmäisenä Suomessa eläinten joulurauhan vuonna 2004 eikä 2014 kuten jutussa alun perin mainittiin.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*