Ulkojääkausi käynnissä Oulussa – ”Meininki ulkojäillä on tosi hyvä”

Valojen syttyminen on merkki ulkojäiden valmistumisesta. Kuva: Anton Kokkola

Kymmeniä luistelukenttiä on avattu kuntalaisten vapaaseen käyttöön eri puolilla Oulua. Oulun kaupungin isännöitsijän Jarmo Savukosken mukaan ensimmäisenä luistelukentät on saatu avattua urheilukeskuksiin, joissa on huoltorakennukset. Urheilukeskuksien lisäksi myös koulujen yhteyksissä olevia kenttiä on jo saatu auki.

Luistelukenttien jäädytys on vasta alkuvaiheilla. Kaukalot ja yleisluistelualueet yhteenlaskettuna Oulun alueelle tulee toista sataa luistelukenttää. Koulujen yhteyksissä olevia kenttiä jäädytetään jatkuvasti ja niitä yritetään saada avattua mahdollisimman pian. Vaikka kenttiä yritetään saada nopeasti auki, Savukoski muistuttaa myös jäädyttämisen realiteeteista.

”Luistelukenttiin käytetään kymmeniä tuhansia litroja, joihinkin jopa satatuhattakin litraa vettä, ennen kuin ne ovat luistelukunnossa. Ei niitä kaikkia saada mitenkään kerralla tehtyä, vaan ne valmistuvat vähitellen.”

Luistelukenttien valmistuttua ne näkyvät Oulun kaupungin seurantajärjestelmässä. Savukoski kertoo myös valojen syttymisen olevan merkki kuntalaisille siitä, että kenttä on saatu luistelijoita varten turvalliseen kuntoon. Savukoski muistuttaa, että kentät eivät vielä ole täydellisessä kunnossa, sillä on vasta alkutalvi.

Suurin osa luistelukentistä on vapaassa kuntalaiskäytössä. Urheilukeskuksissa on kuitenkin kymmenkunta luistelukaukaloa, joihin on mahdollista varata vuoroja. Vuoroja voi varata Timmi-varausjärjestelmästä kuka tahansa täysi-ikäinen. Tunnin vuoro kaukalossa maksaa 15 euroa.

Pitkä odotus kannatti

Luistelukenttien avaamista odotettiin Oulussa kuumeisesti. Yksi odottajista oli oululainen Teemu Jussila, 29, joka alkoi valmistautua ulkojääkauteen jo aikaisessa vaiheessa.

”Heti kun kuulin, että ensimmäisten luistelukenttien jäädyttäminen Oulussa alkoi, kävin ostamassa itselleni uudet luistimet sekä mailan ulkojääkautta varten.”

Jussilalla on paljon kokemusta ulkojäillä käymisestä. Hän kertoo käyneensä ulkojäillä keskimäärin 2–3 kertaa viikossa jo useamman talven ajan. Jussila kehuu luistelukenttien kunnossapitoa sekä ulkojäiden meininkiä.

”Luistelukentät ovat Oulussa kyllä erittäin hyvin hoidettu. Meininki ulkojäillä on myös tosi hyvä. Melkein joka kerta, kun olen jäillä käynyt, on siellä ollut pelit käynnissä.”

Pitkä odotus kannatti jälleen, sillä sama kaava on jatkunut myös tänä vuonna. Jussila kertoo käyneensä ulkojäillä kolme kertaa tänä talvena, ja luistelukentät ovat olleet erittäin hyvässä kunnossa.

Kunnossapito keliolosuhteiden ja kuntoisuusluokkien mukaan

Luistelukenttien kunnossapito hoidetaan keliolosuhteiden sekä kuntoisuusluokkien mukaan. Jarmo Savukoski kertoo, että kenttiä ei aurata lumisateen kanssa kilpaa, vaan ennemmin odotetaan lumisateen päättymistä ennen kuin kenttiä lähdetään auraamaan.

Keliolosuhteiden lisäksi suurta roolia kunnossapidossa näyttelevät kaupungin määrittelemät kuntoisuusluokat eri kentille. Savukosken mukaan kunnossapidossa eri kuntoisuusluokkien välillä on merkittäviä eroja.

”Urheilukeskuksissa olevat kaukalot, joissa järjestetään vuoroja, kuuluvat ensimmäiseen kuntoisuusluokkaan. Ne aurataan jokaisen vuoron jälkeen. Syrjäisemmät koulujen kentät saattavat kuulua jopa nelosluokkaan. Silloin kunnossapito on viikoittaista, mutta ei päivittäistä.”

Lähtökohtaisesti kaikkia kenttiä huolletaan vähintään muutaman kerran viikossa joko auraamalla tai jäädyttämällä. Luistelukenttien kunnossapidosta vastaa Savukosken mukaan Oulun kaupungin lisäksi myös yksityiset urakoitsijat.

”Suurimman osan luistelukentistä hoitavat yksityiset urakoitsijat, vaikka ne kaupungin kenttiä ovatkin. Kaupungin omassa hoidossa on kaupunkialueella sijaitsevia kenttiä, mutta esimerkiksi Oulunsalossa, Kiimingissä ja Yli-Kiimingissä yksityiset urakoitsijat hoitavat kenttiä kesät ja talvet.”

Oulun kaupunki: Luistelukentät ja ulkokaukalot

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*