Tie tuntemattomaan

Michellen katse tulevaisuuteen on toiveikas. Kuva: Helena Petäjäkangas

Vuosittain monet nuoret suuntaavat kohti uutta paikkakuntaa opiskelupaikan perässä. Muutos on suuri ja merkittävä harppaus itsenäistymiseen. 

Michelle Ponnikas hyväksyttiin Rovaniemelle Lapin yliopiston politiikkatieteiden ja sosiologian tutkinto-ohjelmaan. Opiskelupaikka tarkoitti muuttoa pois Oulusta, joka on ollut Michellen kotikaupunki syntymästä saakka. 

Kun Michelle sai tietää sisäänpääsystä, hän yllättyi positiivisesti. Edes hylätty päätös oikeustieteen opinnoista ei harmittanut yhtä paljon kuin hän oli kuvitellut. 

“Sukulaisille se oli kovempi paikka. He toivoivat, että olisin päässyt oikeustieteelliseen. Lähinnä he kyseenalaistavat sitä, mihin ammattiin valmistun nykyisistä opinnoistani.” 

Rovaniemelle muuttaminen tiesi myös yhteen muuttoa poikaystävän kanssa. Ilman tämän tukea Michelleä olisi jännittänyt paljon enemmän. Rovaniemi oli molemmille vieras, joten tutustuminen siihen alkoi yhdessä. 

Tuntemuksia yksinäisyydestä 

Koti-ikävä iski vasta myöhemmin.  

Oulusta Michelle kaipaa niin ihmisiä kuin itse kaupunkia.  

“Oulussa tiedän, mistä kaikki löytyy ja minne mennä. Myös kaverit ovat aina puhelinsoiton päässä, kun tarvitsen esimerkiksi kyydin jostakin.” 

Arki Rovaniemellä on alkanut tuntua aika normaalilta. Michelle pitää itseään kiireisenä tasapainotellessaan koulun ja töiden välillä.  

Opiskelut ovat lähteneet sujuvasti käyntiin, mutta kouluympäristöön sopeutumisen Michelle on kokenut haastavana. 

Michelle tuntee jäävänsä ulkopuolelle, koska hän ei töiden puolesta useinkaan pääse koulutapahtumiin, eikä oman tyyppistä porukkaa ole vielä muodostunut. 

“Kun menen kouluun, olen yksin, syön yksin ja menen luennoille yksin”, hän kertoo yksinäisyydestään. 

Politiikkatieteitä opiskelevat ovat usein poliittisesti valveutuneita, mikä vaikuttaa paljon siihen, miten toisiin suhtaudutaan ja kuinka ryhmä jakautuu. Kaikesta huolimatta Michelle uskoo vielä saavansa kavereita. 

Tulevaisuus avoinna 

Lähitulevaisuudessa Michelle toivoo, että hän jaksaa jatkaa töiden tekemistä koulun ohella. Hän haluaa saada hyviä arvosanoja ja voida hyvin myös henkisesti.  

Mietinnän alla on ollut aloittaa urheiluharrastus, mutta juuri nyt sille on vaikea löytää aikaa, ja Rovaniemen palvelut ovat vieläkin hieman tuntemattomia. 

Tulevaisuuden kotikaupungista Michelle ei osaa vielä sanoa.  

“Voin kuvitella itseni niin Ouluun, Rovaniemelle, poikaystävän kotikaupunkiin Tornioon kuin ulkomaillekin saakka.” 

Muita muuton edessä olevia nuoria Michelle haluaisi muistuttaa siitä, että pitää olla valmis tekemään paljon asioita yksin, koska tukiverkosto on kaukana. Varsinkin raha-asioihin kannattaa kiinnittää huomiota. 

Michelle jatkaa, ettei uusiin ihmisiin tutustumisessa kannata pitää kiirettä tai ahtaa itseään väkisin seuraan, johon ei kuulu sopivansa. 

“Tähtää korkealle ja ajatelle pitemmän kaavan kautta. Voit tehdä tuntemattomasta itsellesi kodin.” 

Koulusta saa tukea 

Oulun ammattikorkeakoulun opinto-ohjaaja Heli Huttunen kertoo, että opiskelijat tulevat harvoin kertomaan sopeutumiseen liittyvistä ongelmista.  

Joka tapauksessa etenkin ensimmäisen vuoden opiskelijoiden kanssa keskustellessa tulee koti-ikävä usein ilmi. 

“Hieman enemmän on ensi kertaa omilleen muuttaneita, joilla esimerkiksi arkirytmistä kiinni saaminen voi olla haasteellista. Itsenäistymisen tuoma vapaus saattaa sokaista. Silloin valvotaan yöt ja biletetään. Sitten huomataan, että opinnot jäävät toiselle sijalle.” 

Huttunen kehottaa kaikkia uudelle paikkakunnalle muuttavia nuoria tutustumaan ennalta tulevaan kotikaupunkiin ja esimerkiksi jatkamaan siellä omaa harrastustaan.  

Paikallisiin tutustuminen on myös tärkeää. Huttusen mukaan Oamkissa pyritään siihen, että opiskelijat ryhmäytyisivät jo orientaatioviikolla. 

“Ja jos kaveria ei meinaa saada, kannattaa siitäkin tulla juttelemaan. Meillä on työkaluja ja vinkkejä myös siihen”, Huttunen toteaa.

––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

Gallup: Kuinka olet sopeutunut opiskelupaikkakunnallesi?

“Minua auttoivat sopeutumaan kumppanini ja uusi lukio, joka tuntui edellistä paremmalta.” Alina Volf, 20, Pateniemen lukio. Kuva: Alina Volfin albumi 

“Suhtauduin muuttoon uteliaasti ja odotin innolla, mitä Oululla on minulle tarjota. Samalla omilleen muutto tuntui myös stressaavalta.” Miikka Lauri, 18, OSAO Kaukovainio/kaksoistutkinto. Kuva: Miikka Laurin albumi 
“Haastavinta uudessa kotikaupungissa oli tukiverkoston rakentaminen ja turvallisen lapsuudenkodin jättäminen.” Johannes Putula, 20, Oamk. Kuva: Helena Petäjäkangas 
“Helpointa muutossa oli, että kaupunki oli entuudestaan tuttu. Kämppikseni lisäksi Oulussa asui valmiiksi monia ystäviäni sekä sisarukseni, joten ympärillä oli jo tukiverkko.” Roosa Sarajärvi, 20, Oamk. Kuva: Roosa Sarajärven albumi 
Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*