Suomen toinen FabLab avattiin Ouluun

Oulun yliopistolle on avattu Suomen toinen FabLab eli fabrication laboratory. Viralliset avajaiset vietettiin viime perjantaina tekniikan päivien yhteydessä.

Laboratorion tarkoitus on ensisijaisesti toimia paikkana, jossa voidaan valmistaa tekniikkaan liittyviä prototyyppejä ja rakentaa vaikka kokonaisia elektronisia laitteita. Lisäksi laboratorio tulee opetuskäyttöön ja opiskelijoille on varattu oma osa laboratoriosta, jossa he voivat milloin tahansa käydä tekemässä omia projektejaan.

Vuodenvaihteen jälkeen laboratorioon laitteita voi tulla kokeilemaan kuka tahansa. Yleisölle avoimia työskentelypäiviä on tarkoitus järjestää aluksi kerran viikossa.

”Laboratoriossa työskentely tulee olemaan yleisölle ilmaista, vain materiaalit maksavat. Henkilökunta opastaa laitteiden käytössä, mutta kaikkia saa kuitenkin käyttää itse”, laboratorion johtaja Jani Ylioja kertoo.

FabLab Oulun kalustoon kuuluu muun muassa kaksi 3D-tulostinta, laserleikkuri, tarkkuusjyrsin ja hiekkapuhallin, joilla voi valmistaa melkein mitä tahansa.

”Tässähän on vain mielikuvitus rajana” summaa Antti Mäntyniemi, joka on yksi FabLabin kahdeksasta työntekijästä.

Tietokoneella olevaan ohjelmaan syötetään tiedot valmistettavan esineen muodosta ja rakenteesta, ja 3D-tulostin hoitaa loput. Ensimmäisten päivien aikana näytille on valmistettu esimerkiksi patsas, iPhonen suojakuoret ja elektronisten laitteiden osia.

Tuotteiden materiaalit ovat erilaisia muoveja, jotka valitaan käyttötarkoituksen mukaan.

”Jos esimerkiksi tehdään astioita tai lasten leluja, niin valitaan myrkytön ja elintarviketurvallinen materiaali”, Ylioja selittää.

Maailmassa on tällä hetkellä 570 FabLabia, joista varsinkin Pohjoismaisten laboratorioitten kanssa Oulun tiimi pitää tiiviisti yhteyttä. Suomessa toinen FabLab on Aalto-yliopistossa.

Yksi FabLabin käytön vaatimus on, että käyttäjä julkaisee työskentelynsä tuloksen kansainvälisessä FabLabin verkossa.

”Jos joku keksii jotain uutta, niin tänne on helppo tulla kokeilemaan toimisiko se käytännössä, ja se lisää todennäköisyyttä, että Oulusta tulee jotain uutta maailmalle” Mäntyniemi selittää.

Tulevien kuukausien aikana FabLabin kalustoon ollaan vielä lisäämässä ompelukoneita ja muita laitteita, joilla voitaisiin työstää laboratoriossa tehdyt käyttöesineet loppuun asti. Esimerkiksi huonekalujen valmistus on tulevaisuudessa täysin mahdollista.

kuva
Jani Ylioja ja Antti Mäntyniemi esittelevät FabLabin teollisuuskäyttöistä 3D-tulostinta.
Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*