Seurakuntavaalit kiinnostivat oululaisista vain pientä osaa – äänestysprosentti alle 13

Tämän vuoden seurakuntavaalien teemana oli #minunkirkkoni. Kuva:Sami Ikonen

Sunnuntaina käytyjen seurakuntavaalien äänestysprosentti jäi Oulussa jälleen alhaiseksi, kun äänioikeutetuista vain 12,2 prosenttia kävi vaaliuurnilla. Aktiivisuus laski neljän vuoden takaisesta 0,4 prosenttia. Oulussa kävi tänä vuonna äänestämässä hieman vajaa 14000 seurakuntalaista. Valtakunnallinen äänestysprosentti oli 14,4, joka on yli prosentin viime vaaleja heikompi.

Oulun seurakuntayhtymän tiedottajan Mirjami Ritolan mukaan ehdokkaiden kampanjoissa yritettiin aktiivisesti vaikuttaa myös nuoriin äänestäjiin esimerkiksi mainostamalla vaaleja internetissä. Joillakin alueilla nuoret kävivät äänestämässä yllättävän hyvin.

”Oulunsalon seurakunnan 16—17 -vuotiaista 25,9 prosenttia kävi äänestämässä. Äänioikeutettuja samassa ikäryhmässä on 324”, Ritola kertoo.

Yhteiseen kirkkovaltuustoon valittiin 51 jäsentä. Ryhmän keski-ikä oli toista kertaa peräkkäin 57 vuotta, vaikka mukaan valittiinkin kolme alle 20-vuotiasta; 18-vuotiaat Ada Vesenterä ja Kalle Pyky sekä 19-vuotias Toni Holappa. Valtuuston jäsenistä 49 prosenttia on yli 60-vuotiaita.

Eniten paikkoja yhteiseen kirkkovaltuustoon sai vanhoillislestadiolaistaustainen Kristillisten perusarvojen puolesta 18:lla valitullaan. Elävä Seurakunta – Lähellä ihmistä(ESLI) sai 15 paikkaa, KATSE 13 paikkaa ja Toimivat Seurakuntalaiset 5 paikkaa. Seurakuntavaalien uusin taustaryhmä Verso ei saanut jäseniään läpi.

Moni valituista ehdokkaista siirtyy valtuustotehtäviin keltanokkana. Vaikka aikaisempaa kokemusta ja taustaa arvostetaankin vaaleissa, ei ehdokkaiden täydy osata tulevia tehtäviä entuudestaan.

”Valituille tehdään kyselyitä millaisia koulutuksia he tarvitsevat. Koulutukset alkavat vuoden alkupuolella. Mitään erityistä taitoa ei pidä vielä osata. Asenteella kyllä pärjää”, Ritola lisää.

Sukupuolineutraali avioliitto vaikutti tuloksissa

Mielipiteet sukupuolineutraalista avioliitosta esiintyivät tämän vuoden vaaleissa vahvasti. Karjasillan seurakunnan sihteeri Pia Viitanen kertoo, että aihe jakaa edelleen ihmiset kahteen leiriin, ja kirkolliseen vihkimiseen vaikuttaminen olikin monelle suuri syy lähteä äänestämään.

”Mielestäni sukupuolineutraali avioliitto vaikutti molemmin puolin. Kommentteja tuli, että seurakuntamme jäsenet haluavat äänestää sen takia, kun he vastustavat tai sitten kannattavat sitä”, Viitanen kommentoi.

Oulun seurakuntavaalien ehdokkaista 60 prosenttia oli sitä mieltä, että kirkon tulisi vihkiä avioliittoon vain mies ja nainen. Loput vaalikoneeseen vastanneista kannattivat samaa sukupuolta olevien avioliittoa.

Voit käydä katsomassa oman seurakuntasi ehdokkaiden ajatuksia vaalikoneesta. Linkki sivustolle löytyy tästä: VAALIKONE

Oulun seurakuntien vaalitulokset löytyvät tämän linkin takaa: OULUN SEURAKUNNAT

 

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*