Seurakunnan oppilaitostyöntekijöiden kanssa pääsee juttelemaan ilman jonottamista – monet eivät ole tietoisia palveluista

Korona-aika on vaikuttanut opiskelijoiden mielenterveyteen. Kuva: Pixabay

Korona-aika romahdutti opiskelijoiden mielenterveyttä, ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön (YTHS) mielenterveyspalveluihin joutuu edelleen jonottamaan, jopa useampia kuukausia. Apu ongelmiin saattaisi löytyä myös muualta, esimerkiksi seurakunnasta.

Oulun evankelisluterilaiset seurakunnat tarjoavat apua monenlaisiin ongelmiin, ja esimerkiksi oppilaitostyöntekijöille voi mennä juttelemaan matalalla kynnyksellä ihan mistä tahansa. Kaikki eivät kuitenkaan ole tietoisia palveluista, ja osalla saattaa olla ennakkoluuloja seurakuntaa kohtaan.

Seurakunnan oppilaitostyö toimii muun muassa Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) Linnanmaan kampuksella, ja ammattilaisten kanssa pääsee keskustelemaan ilman odottelua. Oppilaitostyöntekijöihin voi ottaa yhteyttä ja sopia ajan sekä paikan, jossa tavata. Myös netistä löytyy kirkon anonyymi chat-palvelu.

”Meillä on tarjota kaksi isoa korvaa ja yksi pieni suu”

”Meidän juttusille voi tulla kaikkien mieltä askarruttavien asioiden kanssa. Meillä on tarjota kaksi isoa korvaa ja yksi pieni suu”, Oamkin oppilaitosdiakoni Salla Havukainen-Junno kertoo.

Oamkin oppilaitostyössä toimii Havukainen-Junnon lisäksi kaksi oppilaitospastoria. Apua on tarjolla ihan kaikille, uskonnosta riippumatta. Näissä tapaamisissa ei näy uskonto ollenkaan, eikä asiakkaalta edes kysytä, kuuluko tämä kirkkoon vai ei. Tapaamisen ei myöskään tarvitse olla niin virallinen. ”Joskus olemme käyneet ihan vaan kävelylläkin juttelemassa”, Havukainen-Junno kertoo

”Kaikki eivät tiedä seurakunnan palveluista. Välillä asiakkaat toteavatkin, että olisinpa kuullut teistä aikaisemmin” Havukainen-Junno mainitsee.

Osa apua tarvitsevista ei välttämättä hakeudu seurakunnan palveluihin, koska palvelun tarjoaja on nimenomaan seurakunta. Ihmisillä saattaa olla ennakkoluuloja seurakuntaa kohtaan, tai omat arvot uskonnosta vaikuttavat haluttomuuteen pyytää apua sieltä.

”Kirkkoon kuulumattomat asiakkaat eivät ole mitenkään harvinaisia, mutta ne, joilla on vahvoja ennakkoluuloja, eivät todennäköisesti tule pyytämään apua seurakunnasta”, Havukainen-Junno pohtii.

Oamkin opiskelijat myönteisiä seurakunnan keskusteluapua kohtaan

Osa Oamkin opiskelijoista kertoo, että voisi kuvitella käyttävänsä seurakunnan palveluita, mutta ei kuitenkaan ole käyttänyt. Seurakunnan apua ei tyrmättäisi, mutta avuntarpeen sattuessa ensisijaisesti hakeuduttaisiin johonkin muualle.

”Ei tulisi ensimmäisenä mieleen ottaa yhteyttä seurakuntaan, mutta se voi johtua siitä, etten tiedä heidän tarjoamasta avusta mitään”, yksi opiskelija kertoo.

Eräs opiskelija mainitsee, että avun tarpeen sattuessa saattaisi hakeutua ennemmin seurakunnalle kuin YTHS:lle. Nimenomaan lyhyempien jonojen takia. Osa taas ei omien periaatteiden takia käyttäisi seurakunnan palveluita. Osalla on positiivisia kokemuksia seurakunnan keskusteluavusta, mutta ei silti enää hakeutuisi ensimmäisenä sinne. Pääosin haastateltavat opiskelijat ovat myönteisiä seurakunnan keskusteluavusta.

Eräs Oamkin kirkkoon kuulumaton opiskelija vieraili kirkon chat-palvelussa pienistä ennakkoluuloistaan huolimatta. Hän oli kuullut palvelusta ja siitä, ettei omalla uskonnollisella vakaumuksella ole merkitystä.

”En kokenut, että olisi ollut apua, eihän tuolla ratkaisun avaimia anneta, vaan nimenomaan toimitaan sinä kuuntelevana korvana”, henkilö kertoo. Hänen mielestään palvelu on sopiva tilanteisiin, joissa haluaa vaan päästä kertomaan asiat jollekin.

Yle: Korona-aika romahdutti opiskelijoiden hyvinvointia, eikä paluu kampuksille tuonutkaan helpotusta – mielenterveyspalveluiden kysyntä kasvoi

Oamk: Seurakuntien oppilaitostyö

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*