Sateenkaarilippu liehui mäenlaskun tunnelmissa

Lumesta syntyi näyttävä yksisarvinen. Kuva: Sini Meriläinen

Oulun Setan järjestämä mäenlaskutapahtuma keräsi maaliskuussa paikalle kävijöitä tihkusateesta huolimatta. Raksilan mäen laella heilui sateenkaarilippu ja sen juurella tarjoiltiin kahvia ja lämmintä mehua.

Mäkeä laskettiin ufolla ja koetettiin myös muovipussin liukuvuutta, mutta se todettiin huonoksi. Osa porukasta innostui rakentamaan lumiyksisarvista ja se toi riemua myös ohikulkijoille. Rakennusmateriaaleissa oltiin innovatiivisia ja lumen lisäksi käytettiin myös keppejä ja suklaakeksien hippuja.

Tapahtumaan lisäpotkua toi mäenlasku valtavan sateenkaarilipun kera.

Lapsiperheitä ei saapunut paikalle

Pääasiassa lapsiperheille suunnattu tapahtuma ei kuitenkaan tavoittanut kohdeyleisöään. Kaksi lapsiperhettä saapui paikalle, tosin sattumalta. Kahvia ja mehua tarjoiltiin innolla myös heille.

”Oli porukkaa, vaikka mainonta ei kovin onnistunutkaan. Kaikilla oli hyvä fiilis. Se on pääasia ja ensi vuonna uudestaan paremman mainostuksen kanssa”, kommentoi Oulun Setan puheenjohtaja Susanna Kemi.

Alkoholittomista tapahtumista kysyntää

Yleinen ilmapiiri oli hyvä. Alkoholittomia tapahtumia kaivataan nuorison keskuudessa enemmänkin. Seuraava tapahtuma on pääsiäisenä pidettävä munajahti Ainolan puistossa.

Viikoittain Oulun Seta pyörittää nuortenryhmää Byströmin nuortenkahvilassa sekä vertaistukiryhmiä vapaaehtoisvoimin.

Rainbow Club järjesti mäenlaskutapahtumalle jatkopaikan 45 Specialissa illemmalla. Kyseessä ovat kuukausittain järjestettävät Setan bileet.

Vapaaehtoisia kaivataan

Kemi kannusti paikalle saapuneita osallistumaan toimintaan myös järjestäjinä. Ryhmille on kysyntää, mutta ohjaajista on pulaa.

Setan ryhmiä ovat muun muassa nuortenryhmä, trans- ja genderryhmä, aseksuaaliryhmä, panbiryhmä, peliryhmä ja naistenryhmä.

Setan toimintaan kuuluu vertaistukitoiminnan ohella myös kouluttaminen.

Pride tulossa jälleen kesällä Ouluun

Oulun Setan viime kesänä järjestämä Pride-tapahtuma tulee jälleen ensi kesänä, mutta tällä kertaa sen järjestäjänä toimii varta vasten pridea varten perustettu järjestö Oulu Pride ry.

Uuden yhdistyksen perustaminen selkeyttää työnjakoa, sillä näin molemmat yhdistykset voivat keskittyä omiin tehtäviinsä. Näin Oulun Seta voi keskittyä koulutus- ja vertaistukitoimintaan ja Oulu Pride ry vuosittaiseen Pride-tapahtumaan.

 

Oulun Seta ry

  • Perustettu vuonna 1986 ajamaan seksuaalista tasa-arvoa. Toimii vapaaehtoisten voimin.
  • Toimintaa vertaistukiryhmien pitäminen ja koulutukset.
  • Nuortenryhmä tiistaisin Byströmin nuortenkahvilassa.
  • Rainbow Club järjestää joka kuukausi sateenkaarevat bileet.
  • Elokuussa järjestetään Oulu Pride -tapahtuma, jota varten on perustettu erillinen yhdistys Oulu Pride ry.
Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*