
Rajakylässä sammutettiin tiistai-iltana tulipalo Ruiskukkatie 15:ssa sijaitsevassa kerrostalossa. Samassa osoitteessa syttyi aikaisemmin tulipalo torstaina 23.10. saman viikon sisään.
Kalevassa julkaistussa jutussa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antti Palokangas kertoo, että molempia paloja tutkitaan tuhotöinä.
Kahdeksankerroksisen kerrostalon aikaisempi palo syttyi taloyhtiön kellarikerroksen häkkivarastossa ja tiistain palo kahdessa ylimmässä kerroksessa.
Molemmat palot tapahtuivat illalla. Kumpikaan palo ei aiheuttanut vakavia henkilövahinkoja, mutta asukkaita altistui savulle. Merkittäviä omaisuusvahinkoja tuli muun muassa savusta ja noesta.
Poliisi pyytää paloihin liittyviä tietoja tai silminnäkijähavaintoja Oulun poliisin vihjepuhelimeen 0295 416 194 tai sähköpostiin vihjeet.oulu@poliisi.fi.
Lähteet:
Poliisi: Poliisi tutkii Rajakylässä tapahtuneita tulipaloja epäiltyinä tuhotöinä
Kommentoi