Qstockissa voi hoitaa naimapuuhat myös papin edessä

Jos suunnitelmissa on kesähäät, mutta paikka ja aika on vielä hakusessa, heinäkuun lopussa voi olla tilaisuutesi. Qstock järjestää tänäkin vuonna vierailleen mahdollisuuden mennä naimisiin keskellä festivaalihumua.

“Viime vuonna festivaalivihkimisiä tehtiin 11 kappaletta, ja suosio ylitti odotukset. Naimisiinmenon mahdollisuudesta on tullut meille paljon kyselyjä, mikä vahvisti ajatustamme toteuttaa vihkimahdollisuus uudelleen erilaisella teemalla”, festivaalituottaja Johanna Snellman toteaa Qstockin julkaisemassa tiedotteessa.

Tänä vuonna teemana on Lemmenlaiva. Hääpaikkana toimii Ms Qstockiksi sisustettu juhlateltta. Lemmenlaivalla onnistuu sekä siviili- että kirkollinen vihkiminen. Myös valojen uusiminen on mahdollista.

Naimisiin halajavien täytyy ilmoittaa aikeistaan viimeistään 17.7. Lisäksi avioparin on käytävä läpi avioesteiden tutkinta, jonka käsittelyaika on seitsemän arkipäivää.

Qstock järjestetään 28.-29.7.2017 Oulun Kuusisaaressa. Kuusisaari on tällä hetkellä remontissa, mutta remontin on luvattu valmistuvan juuri ennen festivaalin alkua.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*