Perinteinen joulukatu avattiin jälleen Rotuaarille. Mistä perinne juontaa juurensa?

Oulun Rotuaarin joulukadun valaistuksia asennettiin marraskuun 8. päivä. (Kuva: Sami Aspelund)

Perinteisen joulukadun valot syttyivät Oulun Rotuaarilla viime perjantaina. Jouluvalot kertovat vuoden suurimman ostossesongin alkamisesta ja tuovat myös iloa ja piristystä pimeän talven keskelle. Mutta mistä tämä perinne juontaa juurensa?

Saksalaisten lahja joululle

Jouluvalojen historia kytkeytyy vahvasti toiseen perinteeseen, nimittäin joulukuuseen. Valaistusta joulukuusesta kiitos kuuluu puolestaan saksalaisille. Legendan mukaan Martti Luther koristi kuusen kynttilöillä 1500-luvulla, mutta ensimmäiset kirjalliset lähteet kynttilöin koristellusta kuusesta löytyvät 1600-luvun puolelta.  Kynttilät kiinnitettiin kuuseen joko erilaisilla pinneillä tai sulatetulla vahalla. Ensimmäiset kuuseen kiinnitettävät kynttilätelineet tulivat markkinoille vuoden 1890 paikkeilla. Suomeen joulukuusiperinne levisi säätyläiskoteihin 1800-luvulla, mutta talonpoikien keskuuteen tapa levisi vasta vuosisadan lopulla.

Sähköinen jouluvalaistus kehitettiin Yhdysvalloissa

Yhteiskunnan sähköistymisen myötä siirryttiin joulukuusen koristelussa pikkuhiljaa pois vaarallisista ja tulipaloherkistä kynttilöistä. Tosin uuden tekniikan kallis hinta piti vanhat kynttilät kotien joulukalustossa vielä pitkälle 1900-luvulle asti. Suomen kotitalouksissa hehkulampuin varustetut nauhat alkoivat koristaa joulukuusia 1950-luvulta lähtien.

Ensimmäisenä hehkulampun patentoinut Thomas Edison ripusti hehkulampuista kootun nauhan toimistonsa ikkunaan New Yorkissa vuoden 1880 jouluna. Kaksi vuotta myöhemmin hänen yhtiökumppaninsa, Edward Johnson, yhdisti sähkövalaistuksen joulukuuseen. Hän koristeli liikkeensä edustalla olleen kuusen punaisista, sinisistä ja valkoisista hehkulampuista kootulla nauhalla. Lontoon Savoy-teatterista tuli ensimmäinen rakennus, joka valaistiin kauttaaltaan jouluvaloilla 1881.

Nykyisin kaupat tarjoavat hehkulamppujen sijaan LED-valoja jotka ovat paljon energiatehokkaampia ja pitkäikäisempiä.

Suomen ensimmäinen joulukatu Helsinkiin

Joulukatuperinne alkoi mainosvalojen yleistyessä 1920-luvulla Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopan suurkaupungeissa. Paikalliset kauppiaat avasivat Suomen ensimmäisen joulukadun Helsingissä Kluuvikadulla 13. joulukuuta 1930. Joulukatu oli nykypäivän räiskyvään valaistukseen tottuneelle varsin vaatimattomasti koristeltu. Kluuvikadulle oli ripustettu kuusiköynnöksiä sekä muutamia värivaloja. Oulussa päästiin ihmettelemään ensimmäisen kerran valaistua joulukatua myöhemmin 1930-luvulla.

Jouluvalot valaisevat erityisesti kaupunkien pääkatuja. (Kuva: Pixabay)
Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*