Oulussa kaksi apteekkiryöstöä kolmen päivän sisällä – mies uhkasi työntekijöitä kuula-aseella

Kuva: Pixabay

Oulussa on tapahtunut kaksi apteekkiryöstöä vain muutaman päivän sisään. Ryöstöt tapahtuivat Kastellin ja Pateniemen apteekeissa.

Viime lauantaina ennen kello ilta yhdeksää mies yritti ryöstää Kastellin apteekista lääkkeitä uhaten työntekijöitä kuula-aseella.

Mies sai lääkkeitä haltuunsa. Henkilöstön toiminnan ansiosta mies ei päässyt kuitenkaan ovesta ulos, kertoo poliisi. Vartija otti lopulta epäillyn kiinni. Tapausta tutkitaan ryöstönä.

Maanantaina ryöstö teräaseella uhaten

Viime maanantaina iltapäivällä kolmen aikaan Pateniemen apteekki joutui ryöstön kohteeksi. Huppuun sekä kasvomaskiin pukeutunut ja teräaseella uhkaillut mies sai lääkkeitä saaliikseen.

Ryöstäjä karkasi paikalta henkilöautolla. Poliisi otti pakomatkan lopuksi kolme henkilöä kiinni epäiltynä törkeästä ryöstöstä.

Epäiltyjen auto kolaroi pakomatkalla kahteen henkilöautoon.

Rikoskomisario Eveliina Karjalainen kertoi STT:lle, että tapauksilla ei tietojen mukaan ole yhteyttä toisiinsa. Poliisi ei tarkenna, kuinka paljon lääkkeitä vietiin ja mistä lääkkeistä oli kyse.

Lähteet:

Poliisi: Oulussa kolmen päivän sisällä kaksi apteekkiryöstöä

Mtv uutiset – STT: Oulussa tehty kaksi apteekkiryöstöä muutaman päivän sisällä – lääkkeitä vietiin kuula- ja teräaseen turvin

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*