Oulun ylioppilasteatterin syksy täynnä toimintaa

Oulu River Antologian harjoituskausi on edelleen käynnissä. Kuva: Linnea Mustonen

Oulun ylioppilasteatteri on järjestänyt myös tänä syksynä vuosien varrella perinteeksi tulleen Tuoretiski produktion. Tuoretiski on suunnattu suoraan uusille harrastajille. Tämän produktion kautta pääsee helposti mukaan toimintaan ja Oulun ylioppilasteatterin jäseneksi.

Tänä vuonna Tuoretiskin näytelmä kantaa nimeä Oulu River Antologia.

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Jenna Kauppi odottaa innolla Tuoretiskin esityskautta, joka alkaa joulukuussa.

”Olen erityisen innoissani syksyllä mukaan tulleiden uusien jäsenten määrästä.”

Tuoretiskiin on tullut mukaan noin 20 uutta jäsentä.

Kuluneen syksyn aikana ylioppilasteatterilla on nähty myös Suomen huonoimmin palkatut miehet valitsevat Suomen parhaimmat novellit 2017 -näytelmä.

Vain mielikuvitus on rajana

Innokkaille teatterin harrastajille on järjestössä tarjolla laajalti erilaista toimintaa. Mukaan toimintaan voi lähteä kuka tahansa iästä ja taustasta riippumatta. Aiempaa kokemusta teatterityön parissa ei vaadita. Tärkeintä on kiinnostus teatterin tekoon.

”Minäkin lähdin Oulun ylioppilasteatterin toimintaan aikoinaan mukaan hetken mielijohteesta ilman minkäänlaista teatteritaustaa”, Oulun ylioppilasteatterin nykyinen puheenjohtaja Jenna Kurikkala toteaa.

Oulun ylioppilasteatterilla tehdään kaikkea mahdollista, mikä teatterin tekemiseen liittyy. Kuka tahansa voi tulla ohjaamaan, näyttelemään, puvustamaan, lavastamaan, maskeeraamaan, tuottamaan tai toteuttamaan graafista ilmettä ja mainoksia. Myös valo- ja ääniteknikoksi saa lähteä vapaasti. Luovuutta voi yhdistyksessä toteuttaa vapaasti, sillä valinnanvaraa on runsaasti.

Kurikkalan mukaan toimintaan mukaan voi tulla, vaikka ei olisikaan varma siitä mitä haluaa tehdä. Kynnys toimintaan lähtemiselle pyritään pitämään mahdollisimman matalana. Uusia jäseniä otetaan mielellään vastaan ympäri vuoden.

”Meillä on yhdistys täynnä lahjakkaita ja luovia ihmisiä, joilla on paloa tehdä yhdessä hyviä juttuja”, Kurikkala summaa.

Maija Koivulampi ja Jutta Pirttilahti aloittivat teatterin teon tänä syksynä. Kuva: Linnea Mustonen

Uudet jäsenet innoissaan syksystä

Uusien jäsenten tähdittämä Oulu River Antologia -näytelmä on edelleen harjoituskauden alla. Maija Koivulampi ja Jutta Pirttilahti ovat mukana produktiossa näyttelijöinä. Kummallakaan ei ole aiempaa teatteritaustaa.

”Löysin googlaamalla tieni Oulun ylioppilasteatterin sivuille ja aloin sieltä tutkimaan mitä kautta voisin yhteisöön hakea. Nyt olen täällä Tuoretiskissä mukana näyttelijänä”, Pirttilahti muistelee.

Koivulampi on ollut tietoinen ylioppilasteattereiden toiminnasta pitkään. Hän päätyi aluksi improjameihin, missä harjoitettiin improvisaatiota ryhmässä. Sieltä hän kuuli Tuoretiskistä ja päätti lähteä mukaan toimintaan.

Koivulampi ja Pirttilahti myöntävät tulevan näytelmän jännittävän. Syksy on ollut heidän mukaansa innostava ja kokemuksena positiivinen. Molemmat ovat myös innoissaan tulevasta.

”Meillä on ollut niin ihana ryhmä, että en malta odottaa näkeväni kaikkien suoriutuvan näytelmästä”, Koivulampi kuvailee.

Yhdistyksen puheenjohtaja Kurikkala ja varapuheenjohtaja Kauppi ovat tyytyväisiä syksyn produktioihin.

”Mukava pistää kulunut vuosi pakettiin onnistuneiden produktioiden myötä”, Kauppi kertoo.

Oulu River Antologian ensi-ilta on 7.12. kulttuuritalo Valveella. Tapahtumasta on lisää tietoa Oulun ylioppilasteatterin Facebook -sivuilla.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*