Oulun kaupunginvaltuusto hyväksyi veroprosentit vuodelle 2023

Vuoden 2023 tuloveroprosentti on 7,86 prosenttia Kuva: Oulun kaupungin mediapankki

Yle kertoo Oulun kaupunginvaltuuston hyväksyneen maanantai-iltana vuodelle 2023 tuloveroprosentiksi 7,86 prosenttia. Aiemmin se oli 20,5 prosenttia. Prosentin lasku ei näy tavallisella veronmaksajalla, sillä hyvinvointialueisiin siirryttäessä valtio verottaa hyvinvointialueille siirtyvän osuuden.

Kiinteistöverot pysyvät samalla tasolla aiempaan vuoteen verrattaessa. Kokoomuksen valtuutettu Aleksanteri Kekonen huomautti, että verrattaessa Oulua muihin suuriin kaupunkeihin on veroaste korkea. Kekonen esitti, että kaupungin tulisi käynnistää ensi vuonna selvitys tuloveroprosentin laskemiseksi verrokkikaupunkien tasolle.

Kaupunginvaltuuston kokouksessa käsiteltiin myös määrärahan lisäämistä varhaiskasvatukseen. Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripuoli on tarvitsemassa 6,2 miljoonaa euroa lisää rahaa käyttötalouteensa, koska kaupungin varhaiskasvatuksen menot ovat ylittymässä.

Lähteet:

Oulun Kaupunki: Ensi vuoden veroprosentit vahvistettiin: kunnallisvero laskee, mutta kansalaisen kokonaisverotus ei muutu

YLE: Oulun veroprosentti laskee radikaalisti – veronmaksajalle muutos ei käytännössä näy mitenkään

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*