Oululaisen Tonnin idea -kilpailun voittajat ovat selvillä

Toripolliisi liikuttaa -hanke oli yksi kilpailun voittajista. Kuva: Oulun kaupunki

Oulun kaupungin yhteisötoiminnan ja Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamarin järjestämä kilpailu Tonnin idea on nyt ratkennut ja sen voittajat ovat selvillä.

Tonnin idea -kilpailun tavoitteena oli hakea ideoita Oulun kaupungin parantamista entisestään sen asukkaita varten. Ideoita saatiin yhdeksän kappaletta, joista kolme valittiin voittajiksi.

Voittajaideat olivat valtakunnallinen novellikirjoituskilpailu aiheesta ”Oulu ja minä”, nuorten liikuntaintoa tukeva Toripolliisi liikuttaa -hanke sekä Rajakylän Talvikkipuiston urheilualueen skeittipuisto.

Novellikirjoituskilpailun tavoitteena on kannustaa sekä paikkakuntalaisia että ulkopaikkakuntalaisia kirjoittamaan Oulun kaupungista luovasti tasan sadalla sanalla. Toripolliisi liikuttaa -hankkeella pyritään saamaan nuoret ulos liikkumaan nuorten keskuudessa jaettavien Toripolliisi-pienoismallien avulla. Rajakylän Talvikkipuiston urheilualueen skeittipuistolla puolestaan pyritään vahvistamaan etenkin nuorten harrastustoimintaa, mutta se voisi avata mahdollisuuksia myös muiden lajien harrastajille.

Kilpailu alkoi 13. syyskuuta ja päättyi 18. lokakuuta. Voittajat saivat palkintona 1000 euroa ideoidensa toteuttamiseen.

Oulun kaupunki: Tonnin idea -kilpailun voittajat valittu


Juttua korjattu 15.11.2021 klo 9.20: tarkennettu, että novellikilpailussa on kyse tasan sadan sanan tekstistä ja että kilpailu on avoin kaikille, ei pelkästään nuorille.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*