”Soittakaa ambulanssi, se vuotaa kuiviin!” Ikkunat ovat hellepäivän jäljiltä auki. Meteli Mannerheiminpuistosta herättää Isokadun ja Albertinkadun asukkaat, ja uteliaat kasvot liimautuvat lasiruutuihin. Puistossa on taas otettu yhteen ja miestä on puukotettu. Paikalle saapuu ensimmäinen poliisiauto. Nuori tyttö kerää Marimekon kassinsa maasta ja pakenee kompuroiden paikalta. Kaksi ambulanssia, paloauto ja muutama maija lisää ajaa alueelle. Humalaiset hoipertelevat lähistöllä ja poliisi ohjaa heidät sivummalle. Ensihoitajien on saatava työrauha, ja alue eristetään. Huivipäinen nainen itkee, osa ihmisistä tappelee. Kaduilla ja puistossa käy kuhina epätoivon vallatessa monen mielen. Lopulta tummiin pukuihin sonnustautuneet miehet kantavat ruumispussin mustaan autoon. Kesäyö on kuin television rikossarjaa tosielämässä. Aamuun mennessä tilanteesta muistuttavat vain valkeat ruusut ja punaiset neilikat sekä monen monet kynttilät tapahtumapaikalla.
Puisto palaneen korttelin paikalle
Mannerheiminpuiston paikalla sijaitsi vielä vuoteen 1916 asti puutaloalue, joka tuhoutui Suomen viimeisimmässä kaupunkipalossa. Viereisetkin rakennukset saivat palosta vaurioita jättäen 200 oululaista asunnottomaksi. Talot olivat selvinneet edellisestä Oulun palosta vuonna 1882. Kaupunki lunasti palaneen alueen ja jätti sen rakentamatta uudelleen. Kun asemakaavaa muutettiin vuonna 1917, kortteli varattiin leikkikenttää ja yleistä rakennusta varten.
Suomen itsenäistymisen jälkeen oli tarve korostaa kansan arvoja sekä uutta identiteettiä vapautta ja itsenäisyyttä kuvaavilla klassistisilla muistomerkeillä. Mannerheiminpuiston paikalle pystytettiin Oulun Vapauden patsas vuonna 1919 eteläpohjalaisten vapaussankareiden kunniaksi. Paikalle oli tarkoitus myös rakentaa valistustalo, mutta hankkeesta luovuttiin. Korttelista tehtiin puisto vuonna 1927, ja leikkipuisto ja grillirakennus tulivat siihen vuonna 1965. Puisto nimitettiin Mannerheiminpuistoksi vuonna 1942.
Kohtaamispaikka hyvässä ja pahassa
Mies puistossa oikaisee likaista takkiaan. Sauma on olkapäältä revennyt. Kynnenaluset ovat mustat. ”Minä tässä kavereiden kanssa aina kohtaan. Otamme, ei meillä ole varaa mennä tuohon kapakkaan, hän sanoo osoittaen samalla Isokadun ja Albertinkadun kulmauksessa olevaa anniskeluravintolaa. ”Me ei noihin huumeisiin olla lähetty, mutta kyllä niitä tässä pyörii. Ja sehän yksi ulkomaalainen mies pääsi hengestäänkin tässä.”
Mannerheiminpuiston peruskorjaus valmistui elokuussa 2019. Puiston uudistamisen tavoitteena oli tehdä siitä ympärivuotinen kohtaamispaikka, jossa olisi mahdollista järjestää tapahtumia. Mannerheiminpuisto oli aiemmin runsaan kasvillisuuden suojassa, joka teki puistosta myös pelottavan. Katvealueet saivat kyytiä remontissa, johon Oulun kaupunginpuutarhuri Heikki Pulkkinen on tyytyväinen. ”Tavoitteisiin nähden puiston remontti kaupungin näkökulmasta onnistui erittäin hyvin,” hän toteaa. ”Koronan takia toimintaa ei juuri ole ollut, mutta puitteet pienten tapahtumien järjestämiseen ovat valmiina”, hän lisää.
Mannerheiminpuiston levottomuuksista on uutisoitu paljon vuosien varrella. Viimeisin iso tapahtuma oli kesällä 2021, kun 24-vuotias nuori mies tarttui puukkoon puistossa hellepäivän päätteeksi tappaen ulkomaalaistaustaisen nuorehkon miehen. Niin lehdistö kuin sosiaalinen mediakin kävivät kuumana. Rikoskomisario Ilkka Riikola kertoi viime vuoden joulukuussa sanomalehti Kalevalle, että huumausainerikollisuus on hurjan nopeassa kasvussa Oulussa. Mannerheiminpuistossa on muun muassa huumeneuloille omat keräysastiansa. Heikki Pulkkisen mukaan Mannerheiminpuistossa sijaitsevaa leikkipuistoa käyttäviltä ei kuitenkaan ole tullut valituksia puistossa norkoilevista päihteiden käyttäjistä.
Puisto puhuttaa ja herättää muistoja
Entinen oululainen, Raisa Vuorela, on tullut käymään synnyinkaupungissaan työmatkalla. Hän istuu tutun puiston penkillä ja kohentaa kaulahuiviaan. On tuulinen päivä, ja avarassa puistossa vinkka käy. Hellekesä on vaihtumassa syksyyn. ”Minun mielestäni ainakaan tämä puiston avaaminen ei vaikuta tähän laitapuolen porukkaan, mitä tässä nytkin kulkee. Ei taida heitä paljon kiinnostaa, näkevätkö ohikulkijat heidät vai eivät”, Vuorela miettii. ”Ja en minä usko, että ne lapsien kimppuun tuossa leikkipuiston puolella kävisi, keskenäänhän he tappelevat. Mutta toki se lapsissa pelkotiloja voi aiheuttaa, jos he tällaista sivusta joutuvat seuraamaan.”
”Tässä puistossa sitä tuli paljon lapsena ja nuorena vietettyä aikaa. Ensin ihan ala-asteikäisenä kahdeksankymmentäluvun alussa nimenomaan tuossa leikkipuiston puolella. Toki tässä on tullut käytyä varmaan jo vuodesta 1975, kun opin kävelemään. Sitten uudestaan puisto löytyi yläasteikäisenä. Meininkihän oli sitä, että siellä juotiin piilossa. Jos poliisit sattuivat paikalle, pompattiin aidan yli karkuun. Mannerheiminpuistossa oli hyvä aloitella ennen kuin lähdettiin Anttilan ympäri kiertämään. Niin, ja ensimmäiset kännit olen vetänyt tässä puistossa”, Vuorela naurahtaa.
Vuorela muistelee, että aina on tässäkin puistossa ”rannanmiehiä” pörrännyt, mutta huumeidenkäyttäjiä hän ei muista silloin nähneensä. ”Toki olin yläasteikäisenä niin naiivi, etten tajunnut, oliko joku aineissa vai kännissä”, hän lisää. Hän ei usko, että kahdeksankymmentäluvulla on käytetty huumeita niin paljon tai niin nuorena. ”En muista, että koskaan meidän aikanamme olisi sattunut tässä mitään vakavampaa rikosta kuitenkaan”, Vuorela toteaa.
”Kyllä minä kaipaan vanhaa Mannerheiminpuistoa. Tämä uusi puisto on niin kamalan paljas jotenkin”, Vuorela huokaisee. ”Tosi mukava ajatus tietenkin, että tässä nyt pystyisi järjestämään kaikkea, mutta on myös tosi sääli, että tästä on viety kaikki vihreä pois. Tässä menee taas kymmeniä vuosia, että puistossa on kunnolla vehreää.”
Mannerheiminpuiston yksi erittäin ikoninen ja sitä leimaava paikka on Kino-Grilli. 1975 helmikuussa mauritiuslainen miljonääri, Jawaneer Dookun varasti grilliltä lihaveitsen, jolla hän surmasi vaimonsa pitkän takaa-ajon päätteeksi. Grillin nimi taipuu tämän tapahtuman takia myös Dookunin grilliksi. ”Joo, Dookunin grilliksihän tuota sanotaan, Vuorelakin tietää ja osoittaa grillirakennuksen suuntaan. ”Minulle se tosin on ollut aina ”punanen grilli”.
Mannerheiminpuisto on monelle kohtaamispaikka. Kuva: Anu Keränen
Lidlin punaiset olutpurkit, kaksi korokkeen reunuksella, yksi kädessä. Maastopukuinen mies istuu tällä kertaa yksin. Ilmassa on syksyn tuoksu, ja aurinko on mennyt juuri pilveen. Etäämmällä seisoo pari nuorta, nuo samanlaiset punaiset törppöset käsissään. Puiston tavallinen näky syyskuisena torstai-iltapäivänä kello kahden jälkeen juuri ennen kuin lapsijoukko vanhempineen täyttäisi Oulun keskusta-alueen yhden suurimmista ja suosituimmista leikkipuistoista iloisella sorinallaan. Joku nainen on pukenut huivin päänsä suojaksi ja asettaa puiston kaiteelle kynttilän sekä punaisen neilikan.
Lähteet:
Allas, A., Fält, O., Julku, K. ym. 1987. Valkean kaupungin vaiheet. Pohjois-Suomen historiallinen yhdistys.
Iltalehti: Oulun taposta käydään vilkasta keskustelua somessa – poliisi toivoo havaintoja
Oulun kaupunki. Tapahtumanjärjestäjän opas. Mannerheiminpuisto.
Oulun taidemuseo. Vapauden patsas, 1920.
https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=2865&start=15
Suikkari, R. 2007. Palvoturvallisuus ja kaupunkipalot Suomen puukaupungeissa. Historiasta nykypäivään. Oulun yliopisto. Lisenensiaatintyö.
Yle: Mannerheiminpuiston puiston remontti kestää vuoden – ”Tästä tulee Rotuaarin jatke”.
Kommentoi