Kasvot Kulkurin takana

Rajakyläläisen Pub Kulkurin omistaja Xuan Thanh Tran muutti Vietnamista Ouluun 1990-luvun alussa. Hän on todistanut aitiopaikalta pahamaineisen asuinalueen rauhoittumisen. Kuva: Sami Aspelund

Mies saapuu poliisiasemalle kuulusteltavaksi Gia Lain maakunnassa Keski-Vietnamissa. Eletään 1990-luvun alkua. Hän on käynyt samassa paikassa lähes joka viikko jo puoli vuotta. Poliisit kysyvät joka kerta samaa asiaa. Miksi hänen nuorin poikansa on lähtenyt Thaimaahan?

Rajakylän lähibaarissa, Pub Kulkurissa on hiljaista. On tammikuu 2019, ihmiset tipattomalla ja baarissa ei ole kuin muutama asiakas. Vanha herra astuu ovesta, tervehtii baarimikkoa ja istahtaa pöydän ääreen. Tarjoilija tuntee asiakkaansa tarpeet, ja kaataa mitään sanomatta lasiin viinapaukun ja vie sen miehen eteen.

Xuan Thanh Tran omistaa Pub Kulkurin vaimonsa kanssa. He ovat pitäneet baaria pystyssä vuodesta 2006. Sitä ennen he omistivat kilometrin päässä Ratamotiellä sijainneen Babao nimisen kioskin, joka toimi myös kiinalaisena ravintolana ja baarina. Aluksi baarinpitäjän ammatti ei ollut Vietnamista muuttaneelle Tranille ja hänen vaimolleen helppoa.

”Alussa en ymmärtänyt suomalaista ravintolakulttuuria, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Jos joku on häiriöksi niin nykyään heitän heti ulos, mutta silloin alussa ei välttämättä uskaltanut”, Tran muistelee.

”Ainahan se on täällä”, eräs rouva kommentoi keskustelun siirtyessä Tranin vapaa-aikaan. Kuva: Sami Aspelund

Vuosituhannen vaihteessa Rajakylän ravintolaelämässä niitä häiriöitä sitten riitti. Tranin mukaan nuoriso tappeli jatkuvasti. Oli Rajakylän porukka ja kaikki muualta tulleet olivat sitten niitä muita. Herukkalaisia, pateniemeläisiä, toppilalaisia. Kaikilla asuinaluilla oli omat nuorisoporukkansa, ja niille kaikille oli yhteistä, ettei toisista porukoista tykätty.

”Jos joku tuli baariin vaikka Herukasta, niin Rajakylän porukka alkoi heti kyselemään, että mistä on tultu, mitä teet täällä ja haastaa riitaa. Tappeluksi meni aika usein.”

 Nykyään meno on suurimmaksi osaksi rauhoittunut. Pahimmat riitapukarit ovat joko kuolleet, muuttaneet muualle tai avioituneet. Tran luonnehtii nykynuorisoa paljon rauhallisemmaksi.

”He eivät enää erottele toisiaan – minä asun Rajakylässä ja sinä Toppilassa.”

Mutta kuinka Vietnamista kotoisin oleva Tran sitten päätyi yli kahdeksantuhannen kilometrin päähän synnyinseudustaan, tänne kylmään Pohjolaan?

Paineen alla pakoon

Vuonna 1990 tuolloin vähän yli parikymppinen Tran asui Gia Lain maakunnassa noin viisisataa kilometriä Hồ Chí Minhin kaupungista pohjoiseen. Nelilapsisen perheen vanhin poika opiskeli lukiossa ja toivoi pystyvänsä jatkamaan yliopistoon saakka. Hänen isänsä oli monen alan kauppias, joka pyöritti muun muassa omaa kahvilaa ja rakennusliikettä sekä omisti useita huoneistoja kaupungissa. Tranin äiti työskenteli opettajana peruskoulussa.

Vietnam oli tuolloin köyhä ja suljettu, Yhdysvaltojen kauppasaarrossa elävä sosialistinen maa. Suljetuista rajoista huolimatta monet pakenivat maasta. Yleisin tapa lähteä oli paeta veneellä johonkin naapurivaltioon, kuten Thaimaahan tai Filippiineille. Yksi lähtijöistä oli Tranin nuorin 14-vuotias veli.

 

”En oikein tiedä minkä takia hän lähti. Yksi päivä meidän perheemme sai tutuilta tiedon, että hän on saapunut Thaimaahan”, Tran muistelee.

 

Veli alkoi lähettää kirjeitä perheelleen Thaimaasta. Silloin Tranin perhe joutui Vietnamin poliisin silmätikuksi. Tranin isä pyydettiin poliisiasemalle ja häneltä tiedusteltiin nuorimman lapsen olinpaikkaa ja syitä lähtemiseen. Isä ei osannut vastata kumpaankaan. Hän ravasi saman asian takia poliisiasemalla monta viikkoa. Vietettyään puolitoista vuotta Thaimaassa pakolaisleirillä Tranin veli sai turvapaikan kaukaisesta Suomesta, ja hänet lennätettiin Ouluun. Pian veljeltä tuli kirje, jossa hän kertoi, että myös muut perheenjäsenet voisivat päästä tänne asumaan. Veli oli tuolloin 15-vuotias ja perheenyhdistämisen kautta Vietnamiin jääneellä perheellä oli oikeus muuttaa Suomeen. Paperihommat oli hoidettu sosiaalityöntekijän kanssa valmiiksi.

Päätös jättää oma kotimaa ei kuitenkaan ollut Tranin isälle helppo. Hän oli menestynyt yrittäjä, jonka koko suku asui Gia Laissa. Perheellä oli hyvät oltavat. Isä oli kuitenkin huolissaan lastensa tulevaisuudesta ja epäili, että oli saanut valtion rekisteriin merkinnän johtuen nuorimman lapsensa paosta Thaimaahan. Tällainen merkintä mahdollisesti estäisi hänen lastensa pääsyn yliopistoihin tai mihin tahansa valtion virkaan. Elämässä eteneminen voisi olla hyvinkin vaikeaa. Kaksi vuotta Tranin isä pohti muuttamista, kunnes viimein päätti, että he lähtevät. Tran itse ei olisi halunnut lähteä. Hänen ystävänsä ja sukulaisensa jäisivät Vietnamiin. Mutta kun isä oli päätöksen tehnyt, ei käynyt vastaan sanominen. Täytyi lähteä.

Sopeutumisen mestari

Pub Kulkurin ovi käy ja sisään astuu keski-ikäinen pariskunta. Nainen kompastuu kynnykseen ja kaatuu lattialle. Tranilta jää lause kesken, kun hän rientää auttamaan rouvan ylös. Tällä kertaa selvittiin suuremmitta vahingoitta. Yllätyksiä tässä työssä Tranin mukaan riittää. Koskaan ei tiedä, mitä työpäivä tuo tullessaan. Rajakylällä onkin monen mielessä ikävän alueen leima.Siellä ei uskalleta liikkua, saati käydä baarissaMonet ensi kertaa baariin tulleet ovat päivitelleet tätä Tranille. Hänen näkemyksensä mukaan jokainen voisi miettiä omaa toimintaansa ennemmin kuin pelätä muita.

 

”Itsestä se on kiinni. Jos ei osaa käyttäytyä niin varmasti saa turpaan.”

 

Ensi vuonna viisikymppisiään vietävä Tran on asunut Suomessa nyt melkein puolet elämästään. Tuona aikana hän on ehtinyt tehdä kaikenlaista, aina varastomiehen töistä pitkään uraan IT-alalla. Nykyisessä työssään hän kuitenkin viihtyy. Työpäivät kuluvat asiakkaiden kanssa jutellessa, ja Tran tunteekin heistä melkein jokaisen. Pub Kulkurin tiskin takana hän on oppinut tuntemaan suomalaista kulttuuria jopa paremmin kuin monet täällä koko elämänsä asuneet. ”Täällä kuulee mitä tavallinen suomalainen ajattelee”, Tran kertoo.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*