Kärpät ei ole yhden miehen show

Raksilan areena on ollut tällä kaudella paha paikka vierasjoukkueille.

Oulun Kärpät oli viime kaudella uudistumisen edessä, kun Lauri Marjamäki siirtyi Leijonien päävalmentajaksi. Marjamäen paikan otti pelaajanakin Kärppiä edustanut Kai Suikkanen.

Kolmen edellisen kauden aikana kahta mestaruutta ja yhtä pronssimitalia juhlinut joukkue jäi runkosarjassa kahdeksanneksi ja hävisi pudotuspelien avauskierroksella HIFK:lle. Katastrofikausi päättyi maaliskuussa Suikkasen potkuihin.

Suikkasen työsuhteen päättyessä paikan otti neljä kautta apuvalmentajana toiminut Mikko Manner. 43-vuotias valmentaja on nähnyt läheltä Marjamäen kultakaudet ja Suikkasen johdolla suoritetun sukelluksen. Pääkäskijänä Manner on hankkinut kokemusta alemmilta sarjaportailta sekä A-nuorista.

Joukkue luottaa yhteistyön voimaan

Kärppien päävalmentaja Mikko Manner ei halua enää muistella viime kauden pettymystä.

Viime kauden pettymys on käsitelty ja Manner ei sitä enää murehdi.

”Urheilussa tapahtuu näitä asioita. Välillä menee hyvin, välillä epäonnistutaan. Jos jää murehtimaan mennyttä tai tulevaa, niin se vie energiaa pois nykyhetkestä. Oli helppoa lähteä vastuuvalmentajaksi tähän saumaan, kun viime kauden jälkeen hävittävää oli vähän. Heti kauden jälkeen pyrittiin parantamaan asioita.”

Kärppien kausi on alkanut upeasti, ja joukkue lähtee tauolle kärkipaikalta. Kotonaan Kärpät on hävinnyt vain kerran. Manner on tyytyväinen kokonaisuuteen ja muistuttaa samalla yhteistyön merkityksestä.

”Alkukauden menestys on tuonut uskoa omaan tekemiseen. Kesästä asti ollaan tehty yhdessä töitä seuran ja valmennusjohdon kanssa. Tässähän on lopulta kyse arjessa elämisestä ja yhteistyöstä, ei mistään yhden miehen show’sta. Yritetään saada ihmiset tekemään yhteistyötä ja kokemaan itsensä tärkeiksi.”

Kokemusta ja nuoruutta

Käytössä oleva pelaajamateriaali miellyttää valmentaja. Julius Junttilan, Charles Bertrandin sekä Mikael Ruohomaan muodostama ketju on tehnyt tuhoisaa jälkeä ja koko trio miehittää pistepörssin kärkisijoja. Muitakin onnistujia joukkueesta löytyy reilusti.

”Tiesimme jo ennen kauden alkua, että meillä on erittäin hyvä ja nopea joukkue. Paketissa on sopiva sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Bertrandin, Ruohomaan ja Junttilan muodostama ykkösketju on täynnä taitoa ja vauhtia. Positiivisia yllättäjiä on ollut paljon, muun muassa puolustajat Miika Koivisto, Teemu Kivihalme ja Jani Hakanpää sekä hyökkääjistä Nicklas Lasu, Miska Humaloja ja Jari Sailio. Peruspelaajat ovat suorittaneet omalla hyvällä tasollaan.”

Hyvästä alusta huolimatta Manner löytää myös petrattavaa.

”Koko ajan pitää oppia itsestään lisää. Oppia pelaamaan erilaisissa henkisissä ja fyysisissä vireystiloissa sekä ymmärtää paljonko yhden vaihdon aikana vaaditaan yhteistyötä. Pelin aikana pitää tunnistaa milloin on mahdollisuus ottaa ote pelistä ja milloin sen voi menettää. Eletään hetkessä ja yritetään tulla kaikessa paremmaksi.”

Pelaajien terveystilanteiden osalta asiat ovat hyvällä tolalla.

”Pidempään sivussa on vain Otto Karvinen. Tilanne on hyvä, eikä painetta hankintoihin ole. Tietysti haluamme olla taistelussa mukana, mutta ykkösjuttu on yhteishenki. Emme halua rikkoa harmoniaa turhilla hankinnoilla. Aika näyttää, tuleeko uusille pelaajille akuuttia tarvetta.”

Vastassa toinen toistaan kovempia joukkueita

Kärpät on noussut suosikkien joukkoon, mutta Manner muistuttaa sarjan kovasta tasosta.

”TPS on loistavasti valmennettu joukkue, samoin ovat Tappara ja JYP. Lukko on aloittanut hyvin. Kaikki vastustajat ovat kovia ja aina saa olla kiitollinen, jos onnistuu voittamaan. Sitä ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Viime kausi opetti, miten vaikeaa voittaminen yksittäisenä iltana voi olla.”

Kärppien kausi jatkuu tauon jälkeen vieraspelillä Ilvestä vastaan. Manner liittyy tauon aikana Leijonien valmennusryhmään.

”Huikein fiiliksin kohti Karjala-turnausta! Yritän hoitaa ruutuni niin, että pystyn auttamaan joukkuetta. Olympialaiset lähestyvät ja monilla EHT-pelaajilla on aito sauma ottaa paikka joukkueesta, kun NHL-miehet eivät kisoihin osallistu. Se lisää mielenkiintoa.”

Karjala-turnaus käynnistyy Suomen osalta 9.11. Venäjä-ottelulla.

Kärppien alkukauden kärkinimet:

  • Paras maalintekijä: Charles Bertrand (15 maalia)
  • Paras syöttäjä: Julius Junttila (23 syöttöpistettä)
  • Paras pistemies: Julius Junttila (28 pistettä)
  • Paras tehotilasto: Nicklas Lasu (+14)
  • Eniten peliaikaa: Miika Koivisto (keskimääräinen peliaika 21 minuuttia 41 sekuntia per peli)

Lähde: http://liiga.fi/tilastot/2017-2018/runkosarja/pelaajat/

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*