Veto vedolta vauhti kiihtyy ja saaren ranta lähestyy. Pienten vaikeuksien jälkeen kapulalossi lähtee liikkeelle kohti hämäräperäistä Varjakansaarta. Merenkäynti on melko rauhallista, mutta tuuli on viiltävän kylmä.
Varjakansaaren aavemaisuus nousee esiin heti tutustumiskierroksen ensimmäisillä askelilla. Metsä on vahvasti pusikkoinen ja sammaleen peittämä. Polku vie lossilta syvemmälle metsään, kohti saaren monimuotoista tarinaa.
Nykyään alue on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö, mutta sen historia ulottuu jo 1800-luvun keskivaiheille. Tuolloin saarelle perustettiin Frans Johan Franzénin laivatelakka.
Vuodet vierivät ja saarelle nousi sen ajan Pohjoismaiden suurin höyrysaha, joka on nimeltään Varjakan saha. Yritys toimi alueella 1900-luvun alussa ja työllisti liki 700 henkilöä.
Nyt saarella ei näy ristin sielua. Asukkaita ei ole, mutta rakennukset viestivät alueen historiasta.
Rakennusten merkitys on ollut korvaamaton
Reittiä eteenpäin mentäessä vastaan tulee puinen tienviitta. Kaksi valintaa, sauna tai konttori. Matka käy konttorin pihapiiriin vievän polun suuntaan.
Pienen taivaltamisen jälkeen arkkitehti Harald Andersin suunnittelemat rakennukset siintävät edessä. Punamullalla maalatut, pystyhirsitekniikalla rakennetut talot tuovat mieleen ajatuksen entisajan elämästä.
Useita opastettuja kierroksia saarella järjestänyt Tapio Moilanen muistelee, että saarella oli sahan työntekijöille asuntojen lisäksi paljon muitakin rakennuksia, kuten kaksi kauppaa, ruokala ja elokuvateatteri.
Yksi tärkeimmistä saaren rakennuksista oli paloasema, joka on edelleen vaikuttava nähtävyys. Historiansa aikana saha koki tulipalon, joka tuhosi lähes koko Varjakan sahayhdyskunnan. Yritys ei kuitenkaan lopettanut toimintaa, vaan saha päätettiin rakentaa uudelleen ja paloasema oli ehdoton lisäys saarelle.
Voi vain kuvitella, kuinka joku on tarkkaillut tuon tornin huipulta mahdollisia tulipaloja liki sata vuotta sitten.
”Jos olisi ollut tuulta, kaikki olisi mennyt hyvin”
On epäilty, että saarella kummittelisi. Moilasen mielestä aavesaari-nimitys tuli, kun sahan toiminta loppui ja rakennukset jäivät tyhjiksi.
Mahdollinen kummittelu voi liittyä karmivaan onnettomuuteen, joka tapahtui lokakuussa vuonna 1907. Moilasen mukaan tapaturma oli monen epäonnisen asian summa.
”Työntekijöillä oli käytössään purjevene, ja merellä valitsi täysin tyyni keli. Samaan aikaan lähettyviltä kulki hinaaja, joka oli tuomassa proomuja. Työntekijät saivat tarvitsemansa avun hinaajalta. Kulku saatiin sujumaan aluksi hyvin, mutta matkan varrella täytyi suorittaa tiukka käännös.”
Hinaajan perään laitettu köysi kaatoi kääntymisen aikana koko purjeveneen. Väki joutui veden varaan. Joku naisista sai tartuttua köyteen ja pelastui, mutta takaa tulevien proomujen alle jäi suurin osa työntekijöistä.
Traagisessa tapahtumassa menehtyi kaksikymmentä lastaustöissä ollutta naista.
Moilanen kertoo kuulleensa väitteen, että hukkuneet olisivat kummitelleet jälkeenpäin. Tarinan mukaan löydetyt ruumiit oli laitettu säilöön kartanon varastoon, mutta kaikkia hukkuneita ei löydetty heti ensimmäisen syksyn aikana.
Asukkaat olivat kertoneet, että pimeällä laiturille ilmestyi piru, joka tuli metsästä ja juoksi laituria pitkin hypäten mereen hakemaan pohjaan jääneitä hukkuneita.
Moilanen ei itse kuitenkaan ole kohdannut kummittelua alueella.
Aaveita, onko heitä?
Kun kulkee syvemmälle konttorin pihapiiriin, aistii alueen merkittävyyden. Edustalla on saaren vanhin säilynyt rakennus Petäjäkankaan talo ja vieressä tyylikäs ulkorakennus, joka toimii nykyään kuivakäymälänä.
Kauhupeleistä tuttu tunnelma tulee mieleen, kun katsoo konttorirakennuksen ikkunoista sisälle. Rakennus näyttää hiljaiselta ja niukasti kalustetulta. On väitetty, että siellä kummittelisi.
Konttorissa mahdollista kummittelua on tutkittu paranormaalien ilmiöiden tutkimusryhmän Aavedatan johdolla. Ryhmän perustaja Jupe Keskitalon mukaan tutkimuksia tehtiin ghost boxin avulla. Kyseessä on laite, joka skannaa hajanaisesti radiokanavia halutulla nopeudella kehittäen samalla kohisevaa ääntä, minkä avulla saadaan yhteys henkiin. Keskitalo kertoo, että laitteen avulla saatiin rakennuksessa muutamia selkeitä ja järkevän kuuloisia vastauksia äänen muodossa.
Keskitalo muistuttaa, että kummittelua ei tarvitse kuitenkaan pelätä. Hän toteaa, että kummittelusta on tehty tarkoituksella liian pelottavaa.
”Enemmänkin se on tosi mielenkiintoista, mitä pääsee kokemaan. Koskaan ei tavallaan tiedä, mitä vastauksia eri paikoissa tulee saamaan.”
Päättyykö aavesaareen kulku?
Myyttinen kierros alkaa olemaan lopuillaan. Vastaan ei ole tullut yhtäkään ihmistä eikä kummittelua havaittu. Autiokylä on nimensä veroinen. Väitteet yliluonnollisista ilmiöistä ovat osa saaren tarinaa, mutta tulevaisuus jää mietityttämään.
Tapio Moilanen kertoo olevan huolissaan Varjakansaaren kohtalosta.
”Olisi hyvä pitää jonkinlainen yhteenveto siitä, mitä alueelle seuraavaksi tapahtuu, kun kaikki talot on nyt myyty. Onko esimerkiksi mahdollista, että saarelle ei ole ulkopuolisilla enää asiaa tulevaisuudessa?”
Julkisuuteen ei ole tullut vielä tietoon, ketkä rakennukset ovat ostaneet.
Moilanen pitää tärkeänä, että rakennukset pidettäisiin tulevaisuudessa kunnossa, ja saarelle jätettäisiin mahdollisuus vierailuun, jotta paikan historia kulkeutuisi tuleville sukupolville.
Varjakansaaren tulevaisuuden kohtalo on vielä auki, mutta selvää on kuitenkin se, että jäljelle ovat jääneet sahan rauniot, osa asutuksista ja ennen kaikkea tarinat menneisyydestä vuosien takaa.
On tullut aika laittaa kapulalossille jälleen vauhtia ja antaa uusille matkaajille mahdollisuus kohdata saaren tarinat.
Kommentoi