Kalastaa voi keskellä kaupunkiakin

Aku Kaasalainen kalalla Kuusisaaressa elokuussa. Kuva: Matti Räty
Aku Kaasalainen kalalla Kuusisaaressa elokuussa. Kuva: Matti Räty
Aku Kaasalainen kalalla Kuusisaaressa elokuussa. Kuva: Matti Räty

Marraskuu on lopuillaan, ja ulkona sataa räntää. Muutama päivä aikaisemmin satanut lumi on muuttunut jo jääksi. Kauempana joella mies soutaa lohta paksuissa talvivaatteissaan.

Oulun Kuusisaaressa, aivan Tuiran siltojen kupeessa on joenuoma, jossa ihmiset käyvät kalalla ympäri vuoden. Soutu-uistelijat ovat paikalla jopa räntäsateessa, mutta perhokalastajien kausi on parhaimmillaan vasta kesällä.

”Kyllä mä täällä kävisin nytkin, jos mulla ei olisi jalka paketissa tai jos saisin kipsin mahtumaan kahluuhousuihin. Yleensä huhti-toukokuussa porukkaa alkaa olla enemmän, mutta on täällä talvisinkin joskus joku kalalla”, perhokalastusta harrastava Matti Räty kertoo.

Vilkkaimpia kalastuskuukausia ovat heinä- ja elokuu. Kesäisin kalalla on parhaimmillaan samaan aikaan jopa kymmenen perhokalastajaa, heistä suurin osa miehiä.

Vaikka kesällä paikka on suosittu kalastajien keskuudessa, läheskään kaikki oululaiset eivät ole kuulleet Kuusisaareen kalastusmahdollisuuksista. Välillä ihmiset tulevat paikan päälle ihmettelemään, mitä kalastajat siellä oikein tekevät ja voiko sieltä oikeasti saada kalaa.

”Tänä vuonna kalaa on tullut kohtuullisesti, johtuen varmaankin patojen ohijuoksutuksesta”, Räty sanoo.

Esimerkiksi heinäkuussa Kaleva uutisoi Lasse Ylivainion saamasta lohesta, joka painoi liki 17 kiloa ja oli 119 senttiä pitkä. Ylivainio sai Kuusisaaresta elämänsä suurimman kalan, vaikka hän on kiertänyt aikaisemmin sekä Suomen että Ruotsin kalavesiä.

”Kyllä se ihan hyvä kalapaikka on, vaikka ei sitä voikaan esimerkiksi Torniojokeen tai Tenojokeen verrata, mutta kyllä siitä ihan hyvin kalaa saa”, Ylivainio kertoi Kalevalle kesällä.

Rädyn mielestä Kuusisaaren yksi parhaista puolista on, että se on lähellä ja sinne voi lähteä hetken mielijohteesta ilman pitkää valmistautumista. Kuusisaari on rauhallinen kalastuspaikka, vaikka se sijaitseekin lähellä kaupungin keskustaa.

”Eihän täällä sellaista luonnonrauhaa ole. Joskus kuuluu poliisiauton äänet, ja välillä tänne saattaa eksyä kännissä toikkaroivia ihmisiä, mutta muuten täällä on aika rauhallista”, Räty kertoo.

Mukavaa on lisäksi se, että Kuusisaaressa käydessä tutustuu uusiin ihmisiin ja yhteisiä kalajuttuja riittää erilaistenkin ihmisten kanssa.

”Yksi hyvistä puolista on myös se, että statuksella tai titteleillä ei ole mitään väliä. Kalastus on kuitenkin se yhdistävä tekijä”, Räty tuumaa.

Lue lisää:

Kaleva: Jättimäinen lohi nousi Kuusisaaren vesiltä – väsytys kesti puolisen tuntia (15.7.2015)

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*