Kädentaitajien lahjapajalla riittää kävijöitä

Kädentaitajien lahjapajalta voi löytää persoonallisempia joululahjoja. Kuva: Pixabay

Vuosittain järjestettävä kädentaitajien lahjapaja on tänä vuonna avattu KappAhl-vaateliikkeen entisiin tiloihin Isokadulle. Eilen avattu kädentaitajien Pop up -lahjapaja on auki kaksi viikkoa. Lahjapajasta voi ostaa erilaisia käsitöitä, taidetta, herkkuja ja hemmottelutuotteita. Yli kaksikymmentä tekijää on paikan päällä myymässä ja esittelemässä tuotteitaan. Odotettu lahjapaja sijaitsi viime vuonna Saaristonkadulla Sinooperin entisissä tiloissa.

Ompeluateljee TikinTaika on myös pystyttänyt pöytänsä lahjapajaan. Vaatetusalan artesaani Saara on paikalla myymässä tuotteita. Mukana on myös myyntialan harjoittelija Milla. Heidän mukaansa asiakkaita on käynyt lahjapajassa hyvä määrä.

”Koko ajan on jonkun verran ihmisiä pyörimässä täällä”, Milla kommentoi.

Saara oli lahjapajassa myymässä tuotteita myös viime vuonna. Hän lähti mukaan toimintaan myös tänä vuonna, koska tunnelma lahjapajassa on ollut niin hyvä. Tapahtuma on hänen mielestään hyvä pienille yrittäjille, sillä tilojen vuokraaminen yksinään olisi haastavaa.

”Tällä tavoin myös pienet yrittäjät pääsevät aitiopaikalle”, Saara kertoo.

Sekä Saara että Milla ovat viihtyneet Pop up -tapahtumassa hyvin. Eri myyjät tulevat keskenään hyvin toimeen ja tunnelma on positiivinen. Omia ostoksia ei kumpikaan ole vielä tehnyt, mutta molemmat sanovat tekevänsä niitä myöhemmin.

Paikan päälle poikennut asiakas Timo on käymässä kädentaitajien lahjapajalla ensimmäistä kertaa. Hänen mielestään lahjapaja on sijoitettu hyvin, sillä se on näkyvällä paikalla ja kiinnittää taatusti ohikulkijoiden huomion. Timon mielestä käsityöt ja muut lahjapajan antimet sopivat hyvin vaikka joululahjoiksi.

”Ne ovat persoonallisia ja uniikkeja, eikä lahjan saaja taatusti saa toista samanlaista”, Timo kommentoi.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*