Huikian henkinen seikkailu

Oulun Pikkukankaan seikkailupuisto Huikiassa voi haastaa itsensä. Suurten mäntyjen rungoilla olevilta tasanteilta toiselle etenemiseen tarvitaan henkistä kanttia. Mitä korkeammalle etenee, sen fyysisemmäksi radat myös muuttuvat.

Korkealla vanhojen vakaiden mäntyjen latvoissa ja rungoissa näkyy puisia tasanteita, joihin johtaa mitä erikoisemmat askelmat. On vaijeria, köyttä, riippusiltaa sekä köysien varassa lappeellaan olevaa runkoa. Puiden välissä risteilee vaijereita kuin hämähäkin seittejä rungolta toiselle. Ja nämä kaikki ovat yläilmoissa.

Olen Oulun Raksilassa, Pikkukankaan puistossa kohtaamassa pelkoni. Seikkailupuisto Huikian opas odottelee työporukkaamme viettämään aurinkoista perjantai-iltapäivää maan pinnan yläpuolelle, vaijereiden varaan. Huikia on auki vain meitä varten, uudenkarhea puisto avautuu muutamaa tuntia myöhemmin suurelle yleisölle.

Hanskat käteen, kypärä päähän ja valjaat tiukasti kiinni keskikehoon

Oppaamme Matias on kärsivällinen. Hän neuvoo hieman työläältä tuntuvien karabiinihakojen käytön, vinkkaa, miten radoilla edetään ja katsoo, että kaikki pääsevät harjoitukset kunnialla läpi. Korkeanpaikan kammoni ja minä olemme kiitollisia puiston huolelliselle väline-esittelylle ja harjoitukselle ennen itse radoille lähtemistä.

Kaksi karabiinihakaa takaa turvallisuuden.

Seikkailupuisto Huikia avattiin Oulussa vasta vähän aikaa sitten, reilu viikko sitten vappuna. Ratoja on seitsemän helpommista 4 metrin korkeudella sijaitsevista perusradoista fyysisesti ja henkisesti haastavaan värikoodiltaan mustaan seiskarataan, joka kohoaa 12 metriin. Akrofoobille puisto on omiaan siedätyshoitoon ja pelkoa aiheuttavien korkeiden paikkojen kohtaamiseen. Hengitykseni tihenee.

Pelkojen siedätys käy työstä

Aloitamme urakan. Aurinko paistaa lämpimästi, mutta korkeammilla radoilla neljässä, viidessä ja kuudessa metrissä tuulee. Jalkani tärisevät ja hengitys on kiivasta. Selkäni on märkä kaikesta jännittämisestä ja

energia menee tiukkaan keskittymiseen. Todellinen pään tyhjennys on käynnissä. Kieli keskellä suuta etenen vaappuvilla askelmilla tasanteelta toiselle. Jokainen rata päättyy ihanaan vapaaseen vaijeriliukuun, joiden aikana saa rentoutua. Eteneminen on hidasta ja jännitykseni tiivistyy armottomaksi päänsäryksi. Pääsen kolme ensimmäistä rataa hikoilun ja kiroilun saattelemana loppuun. Sitten luovutan. Taistelin reilut kaksi tuntia kolmen radan kanssa ja ehdottomasti ylitin itseni. Minulle radat osoittautuivat henkisesti rankemmiksi. Tosin en kyennyt tällä erää etenemään fyysistä voimaa vaativammille radoille. En tosin ole varma, palaanko. Pelkojen siedätys on raakaa puuhaa.

 

Naruista muodostuva riippusilta seuraavalle tasanteelle. Tiukka ote turvavaljaista ja menoksi.

”Jos sieltä putoo, niin jääkö sinne vaan heilumaan?”

Puisto on jo avattu suurelle yleisölle ja muitakin seikkailijoita näkyy tamineissaan kipuamassa radoilla. Pääsen jututtamaan seikkailupuiston yrittäjää Marjo Seliniä, joka touhuaa puistokahvilan kassalla ja kertoo toiminnan alkutaipaleesta.

”Omaamme mieheni kanssa vahvan yrittäjätaustan ja huomasimme, että tämänkaltaiselle puistolle voisi olla tilausta Oulun talousalueella, sillä lähimmät puistot löytyvät Kalajoelta ja Rovaniemeltä. Siitä se ajatus sitten lähti kaksi vuotta sitten”.

Selin selvittää, että puistolle piti ensiksi kartoittaa sopiva vankkaa puustoa kasvava alue. Aika pian puustoltaan ja sijainniltaan sopivaksi osoittautui Pikkukankaan puisto, jonka vuokrauksesta pariskunta lähti neuvottelemaan kaupungin kanssa.

Juttelumme lomassa kehotan Seliniä hoitamaan asiakkaat samalla sivusta seuraten reipasta yrittäjää työssään. Kassalle saapuu kolmihenkinen perhe, jonka nuorin jäsen on ilmeisen innostunut.

”Mää haluun violetit hanskat!” neiti huudahtaa, kun Selin tiedustelee perheen äidin halua ostaa tarttumista helpottavat hanskat.

”Ku ne valjaat on siinä, nii jos sieltä putoo, nii laskeutuuko sieltä hiljaa alas vai jääkö sinne vaan heilumaan?” nuori neiti kyselee seuraavaksi. Selin selvittää, ettei mitään voi sattua, vaan pudotessa jää valjaitten varaan.

Tyttö ei ole vielä aivan vakuuttunut. ”Okei, mut mää aattelin, että jos putoaa, niin laskeutuuko alas”? Selin kertoo kärsivällisesti, että pieni laskeutuminen tapahtuu eikä sitä tarvitse pelätä sillä se on seikkailua.

”En mää sitä pelkää” toteaa tyttö. Hänhän on seikkailupuistossa. Tunnustin tytölle, että minua vähän jännitti.

”Putosiksää yhtään kertaa?” hän kysyi. Myönsin, että jätin leikin kesken. ”Mää aion mennä kaikki!” tuumaa reipas tyttö ja lähtee leveä hymy kasvoillaan perheensä kanssa varustepisteelle valmistautumaan.

Rohkeita seikkailijoita yläilmoissa.

Kapasiteettia riittää 150 seikkailijalle

Jatkamme Selinin kanssa juttua. Hän kertoo suunnitelleensa miehensä kanssa radat viime syksynä.

”Piirsimme rakennelmien paikat käsin maahan”.

Euroopassa seikkailupuistokulttuuri on pidemmällä. Puistoja on useampia ja perheet menevät niihin viettämään päivää piknikkorit mukanaan. Suomessa toiminta alkoi vuonna 2008 ja nyt uusia puistoja perustetaan vilkkaasti. Tällä hetkellä niitä on parikymmentä, joista mikään ei ole identtinen. Ratarakentaja on noin puolella sama kuin Selinien Huikialla, saksalainen Faszinatour. Yrityksellä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus puistojen rakentamisesta. Oulua lähimmät puistot Kalajoella sekä Rovaniemellä ovat saman yrityksen käsialaa, joissa kaikki on mietitty valmiiksi ja huolella. Näiden tekijöiden vuoksi Selinitkin päätyivät saksalaisfirmaan.

”Meillä on sosiaalisessa mediassa melkein 4000 seuraajaa, lahjakorttien myynti on ollut vilkasta ja avajaispäivänä oli asiakkaita ihan jonoksi asti. Moni kävi myös kyselemässä ja ihmettelemässä meininkiä. Olemme keskittyneet, että saamme kaiken toimimaan. Puistossa on kapasiteettia: välineitä riittää noin 150:lle ja 1700m2 puistoalueelle väki kyllä mahtuu”, Selin kertoo.

Aurinkoinen sää houkuttelee puistoon asiakkaita ja Selin on kiireinen. Kaksi nuorta miestä tulee kassalle seuraavaksi. Selin tiedustelee poikien ikää, sillä alaikäisillä tulee olla huoltajan allekirjoittama pelisääntölomake mukanaan, mikäli vanhemmat eivät ole mukana. Molemmat pojat ovat täysikäisiä. Ujostelevat oululaiset kertovat tulleensa puistoon hyvän sään vuoksi.

”Nauttikaa kyyistä”, pirteä Selin huikkaa varustepisteelle suuntaaville nuorille miehille. Toivottavasti he pystyvät nauttimaan huikiasta seikkailusta enemmän kuin minä. Kyyti voi kuin voikin olla nautittavaa, mikäli korkeat paikat eivät aiheuta ylimääräistä sydämen tykytystä.

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*