Forum24.fi: Helpotusta lapsiperheiden kesään ilmaisella ruokailulla

Sivistys- ja kulttuurilautakunta käsittelee maksuttoman ruokailun järjestämistä lapsille ja nuorille kesän ajaksi. Tarkoitus on helpottaa monien perheiden kesäistä talousahdinkoa. Hankkeesta aloitteen on tehnyt SDP. Sivistys- ja kulttuuritoimenjohtaja Mika Penttilä ei osaa arvioida hankkeen läpimenon mahdollisuutta. Ongelmana Penttilä kokee rahojen riittävyyden. Hän näkee hankkeen edesauttavan lapsiperheiden asioita Oulussa.

Lautakunta päättää joulukuussa, löydetäänkö hankkeelle määrärahoja. Selvityksen mukaan kuluja koituisi palvelun suosiosta riippuen 3-4 euroa ateriaa kohden. Ruokailua voitaisiin kokeilla ensi kesänä pilottihankkeena muutamalla asukastuvalla. Hanke toteutetaan aluksi kokeiluna muutamalla asukastuvalla. Maksutonta ruokailua on kokeiltu tänä vuonna Vantaalla, Porissa ja Keravalla. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Forum24.

Lähde: Maksuton ruokailu käsittelyssä

Juttua on muokattu 31.10. klo 10:56. Sivistys- ja kulttuuritoimenjohtajan nimi korjattu Mika Lintilästä Mika Penttiläksi.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*