Suomalaisen miespainijan perikuva. Takana yli kaksikymmentä vuotta molskilla ainoastaan yksi tavoite mielessä. Menestyäkseen on tuore suomenmestari joutunut monen muun suomalaisen painijan tavoin puskemaan läpi leikkaushoitoa vaativien vammojen raastavat kuntoutukset. Perinteisestä painitaustastaan huolimatta Petteri Kukkola haaveilee, että tulevaisuuden painijoita ohjaisi rennompi asenne lajiin ja sen harjoitteluun.
Petteri Kukkola on edustanut kotiseuraansa, Haukiputaan Heittoa koko urheilu-uransa ajan. Hän muistelee lähteneensä ensimmäisiin ”virallisiin” painitreeneihinsä noin neljä-viisivuotiaana. Isä Kari Kukkola, entinen painija hänkin, valmensi Petteriä uran alussa yhdessä toisen entisen painijan, Pekka Ukkolan kanssa. Nykyisin Petteriä ja muita Heitossa valmentavat Pekan vanhimmat pojat Jonne ja Juuso, jotka hekin ovat entisiä painijoita.
”Heitossa on hyvä henki ja porukka. Kaikki siellä tykkäävät siitä hommasta. Meillä on helkkarin hyvä tiimi ja olen Heiton mies henkeen ja vereen”, Kukkola kertoo.
Päätös ylemmästä painoluokasta tuotti heti tulosta
Suomenmestaruuteen johtanut idea sarjan vaihdosta entistä ylemmäksi 87-kiloisiin lyötiin isä-Karin kanssa lukkoon Petterin mukaan saunassa mökillä kesällä 2020. Ratkaisun voidaan sanoa tuoneen tulosta jo ensimmäisissä varsinaisissa kotimaan kisoissa. Ne vain sattuivat olemaan vasta hiljattain syyskuussa käydyt SM-kilpailut.
”Koronan vuoksi on tässä välissä jäänyt pitämättä monet kotimaiset kisat.”
173-senttisen Kukkolan mukaan uusi, aikaisempaa korkeampi painoluokka sopii hänen painityyliinsä paremmin.
”Tyylini on rämäpäinen ja kovassa kontaktissa on hyvä, että ihon alla on vähän pehmikettä. Minulla pitää olla hieman rasvakerrosta, silloin pärjään paremmin.”
Loukkaantumiset vuosia kiusana
SM-kullan voittaminen vaati Kukkolalta kolme yritystä aikuisten tasolla. Edelliset kisat päättyivät viidenteen sijaan alle 77 kilon sarjassa vuonna 2020. Tätä ennen Kukkola osallistui suomenmestaruuskisoihin vuonna 2014. Painoluokka oli tuolloin alle 71 kiloa ja tuloksena kirvelevä kakkossija. Tiukka finaali päättyi 4–4 tasapisteisiin, ja oikealla pisteiden haastolla mestaruus olisi todennäköisesti ollut Kukkolan. Pelkästään loukkaantumisten takia väliin jäivät peräti viidet suomenmestaruuskisat.
Yritti lopettaa, uneksi painista
Kun tuoreelta suomenmestarilta kysytään, onko lopettaminen koskaan käynyt mielessä jatkuvien vastoinkäymisien takia hän paljastaa, että on itse asiassa kerran jo lopettanut, tai ainakin yrittänyt sitä.
”Yritin, mutta yksinkertaisesti en onnistunut lopettamaan urheilu-uraani. En vain voinut lopettaa”, Kukkola sanoo.
Vuonna 2016 Kukkola jätti urheilun kokonaan lähes puoleksi vuodeksi loukkaantumisten kasauduttua. Hän haki ja pääsi Oulun ammattikorkeakouluun opiskelemaan sähkötekniikkaa.
”Aloin muka opiskella, mutta ei minua sittenkään jaksanut se koulunkäynti kiinnostaa. Halusin vain painia.”
Kukkola ei tehnyt treeniäkään viiteen kuukauteen. Parin kuukauden jälkeen painiminen alkoi tulla uniin.
Pienen hengähdystauon tauon jälkeen hän ei voinut muuta kuin palata harjoittelun pariin. Näin kuusi vuotta myöhemmin voidaankin todeta, että päätös oli oikea. Kukkolan katseesta huokuu myös itsevarmuutta ja päättäväisyyttä, jota vaikeuksien ylittäminen on urheilijaan tuonut.
Uran päätavoite
Suomenmestaruutta Kukkola ei laskenut edes varsinaisesti tavoitteeksi. Hän tiesi, että kunnossa ollessaan hän ennen pitkää tulisi sen ottamaan.
Kukkola kertoo, että ainakin vielä hänen ikäluokkansa painijat on opetettu pienestä pitäen haluamaan ja tavoittelemaan sitä suurinta urheilijan unelmaa eli olympiavoittoa.
”Haluan pärjätä kunnolla, ihan oikeasti. 2024 on olympiavuosi. Olen silloin 31-vuotias ja käytännössä minun pitäisi olla parhaassa iässä urheilullisesti. Tavoite on ei enempää eikä vähempää kuin olympiakulta, mutta terveenä pitää pysyä.”
Painistako valtavirtaa?
Vaikka Kukkola on kasvanut perinteiseen, vain huipulle tähtäävään painikulttuuriin, niin hieman yllättäen hänen mielestään näin ei välttämättä tarvitsisi tulevaisuudessa olla.
”Olisi hienoa, jos kuntopaini olisi suosittu käsite tulevaisuudessa. Olisi ikään kuin sellaisia kuntopainiklubeja, niin kuin on joitain nykyaikaisia kamppailulajiseuroja. Siellä voisivat kaikenikäiset käydä painimassa, vaikka ihan höntsäilymielessä.”
Kukkolan mukaan rennompi asenne harjoitteluun voisi kasvattaa harrastajamääriä lajin parissa. Isommasta massasta olisi suuremmat mahdollisuudet kasvaa uusia menestyjiä. Näistä menestyjistä lapset ja nuoret voisivat saada uusia esikuvia, ja sitä kautta paini lajina saisi lisää näkyvyyttä, joka toisi myös lisää rahoitusta.
”Olen paininut koko elämäni ja aion jatkaa painimista kilpauran jälkeenkin ihan kuntoilumielessä niin kauan kun vaan kykenen”, Kukkola toteaa.
”Taso vaihtuu, mutta laji säilyy”
Kukkola kertoo lukeneensa jalkapalloilija Jari Litmasen elämänkerran ja vertaakin painifilosofiaansa ”Litin” brasilialaiseen suhtautumistapaan jalkapalloa kohtaan.
”Esimerkiksi Ronaldo ja monet muut entiset supertähdet pelailevat vielä kotimaassaan jossain alemmissa liigoissa. Heillä taso on vain vaihtunut, mutta laji säilyy.”
Entä onko jo varhaislapsuudessa alkaneesta painiurasta saanut ammennettua jotain myös muuhun elämään?
Kukkolan mukaan hän on painiharrastuksen kautta saanut kovan fysiikan lisäksi muun muassa käytöstapoja sekä suoraselkäisyyttä. Painista on ollut hyvä ammentaa arvoja myös esimerkiksi työelämään.
”Paini on herrasmieslaji.”
Petteri Kukkola
- Ikä: 28
- Pituus: 173 cm
- Laji: kreikkalais-roomalainen paini
- Seura: Haukiputaan Heitto
- Painii alle 87-kiloisten sarjassa: Kilpaillut aikaisemmin aikuisiällä kansallisella tasolla myös useassa alemmassa painoluokassa.
- Valmentajat: Jonne ja Juuso Ukkola.
- Asuu: Oulussa Haukiputaalla, missä hän on myös syntynyt.
- Perhe: Avopuoliso Noora ja kolme lasta. Vinja 7, Väinö 3 ja tammikuussa 2 vuotta täyttävä Viljo.
